Close

Ikoninen IONIQ vietteli suomalaisia sähköautoilun pauloihin

Oli vuosi 2016 ja sähköautoilu hapuili Suomessa vielä lapsenkengissään. Uusien täyssähköautojen rekisteröinnit jäivät 223 autoon. Silloin Hyundai iski ja esitteli IONIQin.

Geneven autonäyttelyn kirkkaiden spottivalojen loisteeseen vuonna 2016 lipunut Hyundai IONIQ herätti kiinnostusta ja hieman hämmennystäkin. IONIQ oli nimittäin ensimmäinen automalli maailmassa, joka oli suunniteltu alun pitäen silmällä pitäen kolmea voimalinjaa: hybridi, ladattava hybridi ja täyssähköauto. Tällaista ei oltu ennen nähty, ja sähköautoja kohtaan tunnettiin vielä huonosti piiloteltua epäluuloa.

Asiaa vuoden 2022 vinkkelistä katsovan voi olla vaikea ymmärtää, miten ison loikan Hyundai teki vuonna 2016. IONIQista kehkeytyi nimittäin yksi olennaisen tärkeä askel siirtymässä kohti uutta sähköistä maailmaa.

Itselataava hybridi oli aavistus tulevasta. Pistokkeesta ladattava hybridi antoi jo käsityksen sähköisistä mahdollisuuksista, ja se oli seuraava porras kohti täyssähköautojen maailmaa.

Täyssähköinen IONIQ vei jo käyttäjänsä täysin uuteen maailmaan, jossa käyttäjä sai unohtaa bensan hinnat ja kylmäkäynnistykset. 

Missä on maski?

Ulkoisesti Hyundai IONIQ oli muotoiltu linjakkaasti, mutta ei yliampuvasti. Muodoissa oli huomioitu ennen kaikkea pieni ilmanvastus. Ilmanvastuksen Cd-arvo 0,24 oli lanseerauksen aikaan kokoluokkansa paras. Hyundain nykymallistossa IONIQ 6:n ilmanvastuskerroin on hiottu vielä tätäkin pienemmäksi 0,21:een.

Täyssähköautoihin myöhemmin yleistyvä muovimaski hämmensi aluksi IONIQ Electricin keulalla. Silmä oli tottunut hakemaan etusäleikköä, jonka kautta polttomoottori haukkoi ilmaa moottoria jäähdyttääkseen.

Sähköauto ei tätä jäähdytystä tarvinnut ja säleikkö oli jätetty pois kuten nykyään lähes kaikissa sähköautoissa.

Joka tapauksessa muotoilu miellytti myös katsojia. IONIQ voitti lanseerauksen jälkeisenä vuonna Red Dot Design Award -palkinnon ja kaksi Good Design Award -palkintoa.

Voimalinjasta riippumatta IONIQien varustetaso oli alusta lähtien korkea jo Comfort-perusmallista alkaen. Oli muun muassa törmäysvaroitin, automaattijarrutus, kaistavahti, lämmitettävä ohjauspyörä ja aktiivinen vakionopeussäädin.

Kalliimmassa Style-versiossa oli lisäksi muun muassa takaistuinten lämmitys.

Plug-in hybridi oli portti sähköautoiluun

IONIQin kolme voimalinjaa tarjosivat käyttäjilleen kolme erilaista kokemusta.

IONIQin täyshybridiversio antoi mahdollisuuden leikata kulutusta hidastusenergiaa talteen ottavan järjestelmän ja sähkömoottorin ansiosta. Muuten auto oli käytettävyydeltään, kuten mikä tahansa muukin polttomoottoriauto.

Lataushybridi vei pihistelyn pidemmälle. Lataushybridillä pystyy ajelemaan useimmat arkipäivän ajot puhtaasti sähköllä, kun totuttelee itsensä syöttämään latauskaapelia pistorasiaan.

Ladattavan Plug-in-mallin 8,9 kilowattitunnin akku tarjoili virallisen WLTP-mittaustavan mukaan 53 kilometrin toimintamatkan. Talvikeleissä toimintamatka toki lyheni, mutta toisaalta sopivissa oloissa taajama-ajossa autolla on saavutettu yli 60 kilometrin toimintamatkoja.

Monelle lataushybridi on ollut ensimmäinen askel kohti täyssähköautoa tai vähintään auto, jossa kahden maailman edut yhdistyivät.

Myös ammatikseen autoja koeajavat autotoimittajat arvostivat Hyundai IONIQia, ja valitsivat automallin esimerkiksi Suomessa Iltalehden Vuoden Autoksi omassa sarjassaan vuonna 2017. 

Tuomaristo kommentoi Vuoden Auto -valintaansa sillä, että IONIQ on ”nerokas konsepti, jossa on kolme autoa yksissä kuorissa. IONIQia kiiteltiin myös siitä, että ”se tuo sähköautoilun helposti lähestyttäväksi tavalliselle ihmiselle”.

Energiatehokas sähköauto

IONIQ-perheen täyssähköinen Electric oli alun perin varustettu maltillisella 28 kilowattitunnin akulla, mutta auto osoittautui yllättävän energiatehokkaaksi.

Electricin kulutus jäi tiukan WLTP-normin mukaan 13,8 kilowattituntiin sadalla kilometrillä, mutta median koeajoissa monet hämmästelivät jopa lähelle 10 kilowattitunnin putoavia todellisia lukemi­­­a hyvissä oloissa.

Pienen energiankulutuksen ansiosta 28 kilowattitunnin akku tarjosi erittäin käyttökelpoisia toimintamatkoja arkipäivän ajoissa. Virallinen WLTP:n mukainen 280 kilometrin toimintamatka riitti useimmille, ja pieniakkuinen IONIQ sai kiitosta nopeasta latauksestaan sekä AC- että DC-pikalatauksessa.

IONIQin akku päivitettiin hieman isompaan 34 kilowattitunnin akkuun faceliftin yhteydessä vuonna 2019, ja auton sisäinen AC-laturi päivittyi 6,6 kilowatista 7,2 kilowattiin. 

Virallinen WLTP:n mukainen toimintamatka venyi 311 kilometriin, ja ostajien iloksi pieni kulutus säilyi yhä tavaramerkkinä. 

IONIQin kuuden vuoden mittainen mallikaari on ollut monin tavoin erikoinen. Alussa voimalinjojen vaihtoehdot saattoivat hämmentää, matkalla myös Hyundailla ja IONIQilla oli saatavuusongelmia, mutta loppujen lopuksi IONIQin vauhti vain kiihtyi mallikaaren loppupäässä. 

Energiakriisin kynnyksellä järkihintainen ja energiataloudellinen perhekokoluokan IONIQ alkoi näyttää entistäkin kiinnostavammalta.

Jälleenmyyntiarvo kohdallaan

Kun uusien autojen saatavuus heikkeni, kasvoi käytettyjen IONIQien kysyntä niin kovaksi, että autokauppaketjut alkoivat kiireesti tuoda IONIQ-malleja Suomeen muista Euroopan maista. Tuontimäärät ovat olleet suuria. 

Kuluvana vuonna 2022 IONIQ Electriciä ja Plug-in Hybridiä on tuotu Suomeen 30−40 auton kuukausivauhdilla vero.fi:n tilastojen mukaan. Tuontiautojen vuosimallit ovat vaihdelleet 2017 malleista aina 2020-malleihin asti. 

Kysynnän myötä käytettyjen IONIQien jälleenmyyntiarvo kohosi. Moni IONIQin omistaja sai ilokseen huomata, että oman auton jälleenmyyntiarvo oli noussut aiemmasta. 

Vuonna 2016 lanseeratun IONIQ-malliston viimeinen yksilö rullasi tuotantolinjoilta heinäkuun lopussa, ja viimeinenkin auto on nyt Suomessa luovutettu asiakkaalle. Alkuperäinen IONIQ jatkaa elämäänsä käytettyjen markkinoilla, jossa sen suosio pitää.