Close

Logistiikkahaasteet laittavat MM-rallitiimin varpailleen

Rallin MM-sarja kuljettaa sekä ihmisiä että autoja ympäri maailman vuoden läpeensä. Hyundain rallitiimissä, kuten kaikissa muissakin ammattitiimeissä, kaikki on kuitenkin viimeistä piirtoa myöten etukäteen suunniteltu. Tähän kokonaisuuteen ei sattumalla ole sanottavaa.

Huoltoalue kaukoralleissa näyttää varsin erilaiselta Euroopan osakilpailuihin verrattuna. Hyundain kohdalla se tarkoittaa merikonttien sisällöstä koottua, nätisti aseteltua kokonaisuutta, josta kuoriutuu pienemmästä panostuksesta huolimatta täysiverinen rallihuolto kolmelle ravakalle i20 WRC -autolle.

Tallipäällikkö Michel Nandanin käskystä Meksikoon lähteneet merikontit lastattiin laivaan jo tammikuun alussa, ennen ensimmäistäkään vuoden 2018 MM-osakilpailuista. Takaisin tiimin päämajaan Saksan Alzenauhun kontit palaavat vasta aivan vuoden lopussa, kun kaikki kolme kaukorallia on saatu ajettua.

– Meillä on viisi merikonttia, jotka kiertävät maailmaa. Esimerkiksi kontit matkasivat Meksikosta suoraan Argentiinaan. Autot lensivät välissä takaisin Saksaan, jotta ne olivat valmiita Korsin MM-ralliin, kertoo Nandan.

Hyundai Motorsportin tallipäällikkö Michel Nandan

Meksikon helteestä kontit lähtivät taittamaan matkaansa Etelä-Amerikkaan, jonne ne päätyivät huhtikuun puolenvälin tienoilla.

– Autot lähtivät rallin jälkeisenä maanantaina Leonista, ja matkasivat siitä satamaan. Laiva lähti perjantaina, ja kontit saapuivat ralliin sopivasti pari päivää ennen vappua ajettuun Argentiinan MM-ralliin. Matka kesti kaiken kaikkiaan yli kuukauden.

Pomo viime hetkessä paikalle

Nandanin oma työ käsittää paljon ennakkovalmisteluja, jotka kuitenkin hoituvat suurimmaksi osaksi jo kotikonttorilta Saksasta. Kisapaikkakunnalle monacolaissyntyinen mies lentää vasta viime hetkellä ennen rallin alkua.

– Minä lennän aina vähän myöhemmin kisapaikalle. Sitä ennen paikalla ovat, perjantaina tai lauantaina nuottihuollosta vastaavat mekaanikot, koska ennakkotutustuminen alkaa maanantaina. Itse saavun tavallisesti kisaviikon tiistaina paikalle.

Logistiikkakustannuksiltaan Meksikon, Argentiinan ja Australian osakilpailut nousevat merkittävään rooliin tiimin hektisessä kilpailukalenterissa. Aikaa on pelkästään pitkän matkan vuoksi järjestettävä Euroopan osakilpailuja enemmän.

– Autot ja varaosat liikkuvat Euroopassa aina rekoilla – vain ihmiset lennätetään paikalle. Logistiikasta meillä vastaa kolmesta neljään henkilöä, jotka varaavat lennot ja hotellit. Sen lisäksi workshopissa on kolme ihmistä, joten se ei ole paljon. Kaikki kuljetukset olemme ulkoistaneet, mutta rekkakuskeja käytössämme on neljä.

Siinä missä Jari Huttunen pärjää koko kauden yhdellä kisa-autolla ja yhdellä vara-autolla WRC2 -luokan puolella, on WRC-luokan puolella lupa huomattavasti suurempaan palapeliin. Toki, kuljettajiakin tiimissä on joka rallissa kolme, joten keskimäärin kukin kuljettajaa ajaa vähintään neljä osakilpailua samalla korilla, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu.

– Sääntöjen mukaan koreja saa olla yhdeksän, mutta niillä ei ole moottoreidein tapaan linkitettyjä kilpailuja. Nyt alkuvuoden pärjäämme kolmella samalla korilla, mutta kolme uutta on jo tekeillä. Jos tulee ulosajoja, sitten vaihdamme korin, Nandan täsmentää.

Suomeen rallisirkus saapuu Italiasta Korsikan rallista. Hyundain Motorhome eli Hyundain varikkotallin rakentaminen alkaa noin viikkoa ennen MM-rallin osakilpailua.

Teksti: toimittaja Miika Wuorela

Kuvat: Hyundai Motorsport