Close

Tavoitteena täydellinen automainos

Onko mahdollista, että kaksi eri mantereilla ja eri aikavyöhykkeillä asuvaa filmintekijää pystyisivät yhdessä tekemään maailmanluokan automainoksen? Suomalaisen Joey Palmroosin ja yhdysvaltalaisen Austen Paulin käytössä ei ollut monia nollia sisältävää budjettia eikä siten tällaisten mainoskuvausten vaatimia resursseja, mutta yhteinen unelma heillä oli. Lopputulos ei häpeä parhaille!

Kona Hybrid

Suomalaisella Joey Palmroosilla ja yhdysvaltalaisella Austen Paulilla oli yhteinen unelma – rakentaa automainos, joka ei häpeä parhaille. Ensimmäisen haasteen kahden mainosohjaaja-filmintekijän suunnitelmiin asetti se, ettei heillä ollut käytössään monia nollia sisältävää budjettia eikä siten tällaisten mainoskuvausten vaatimaa tiimiä. Toinen haaste oli se, että miehet asuvat ja työskentelevät eri mantereilla, eri aikavyöhykkeillä.

Sitten virisi idea – entäpä, jos nämä seikat olisivat projektin vahvuus? Entäpä, jos yksi suomalainen kuvaaja ja yksi yhdysvaltalainen kuvaaja todistaisivat, että kun on tahtoa, on myös keinot. Entäpä, jos näillä lähtökohdilla saataisi aikaan maailmanluokan automainos?

Hyundai Finland lähti ennakkoluulottomasti mukaan hankkeeseen. Autoksi Joeylle valikoitui Hyundai Kona Hybrid. Suomen Hyundai-tiimi avusti kuvaajia myös vastaavanlaisen Hyundai-auton saamisessa Austenin käyttöön Yhdysvalloissa. Tämä oli tärkeä osa suunnitelmaa, sillä ajatuksena oli, että näyttäisi kuin yksi ja sama auto liukuisi katkotta maisemista toisiin, maan, tunnelmien ja vuorokauden aikojen vaihtuessa jatkuvana nauhana. Jo alkuvaiheessa oli selvää, että yöunista oli tingittävä, jotta käytettävissä oli mahdollisimman paljon yhteistä työaikaa läpi koko tuotannon.

Täydelliseen automainokseen kuuluu tietysti myös siihen sopiva musiikki. Kuvaajat kokivat, että tällä kertaa musiikin piti olla vauhdikasta ja menevää – ”never stop” – tämä auto saa asiat tapahtumaan ja kuljettaa sinua väsymättä.

Aivan ”mies ja kamera” -toteutuksella Joeyn ja Austinin upea automainos ei syntynyt, vaan mukana projektissa oli muutama valittu luottoystävä ja käytössä useampi ammattitason kamera, drone sekä aiemmin kuvattua aineistoa. Aikaa alkutuotanto, tuotanto ja jälkituotanto nielivät kolme kuukautta, ja kilometrejä kertyi lähemmäs 10 000 kahdella eri autolla ja kolmessa eri maassa. Onnistumisen edellytykset antoi kuitenkin miesten uskomaton luovuus ja kyky visioida lopputulosta. Tämä kesätyö vei lukemattoman määrän työtunteja ja yöunia, mutta nähdäksemme se kannatti. Mitä mieltä sinä olet?

Seuraa filmintekijöitä Instagramissa!
@joeypalmroos & @austen_paul

Katso ”behind the scenes” -video tästä

Kaupalliset yhteistyötiedustelut: Joey Palmroos, joey.palmroos@gmail.com

Kona Hybrid