Close

Kona Electric ylitti ensikertalaisen odotukset

Limenvihreä, aerodynaamisilla vanteilla varustettu auto erottuu Tapiolan kauppakeskus Ainoan parkkipaikalla illan hämärässä helposti. Kuljettajan paikalla istuva siuntiolainen Kimmo J. Lipponen hankki Hyundai Kona electricin ensimmäiseksi täyssähköautokseen.

”En ollut koskaan edes kokeillut täyssähköautoa. Hyundain malleista tuttuja ovat i40, Santa Fe, Tucson ja IONIQ. Kaikki ovat osoittautuneet erinomaisiksi, joten uskalsin tilata tämän ilman koeajoa. Vaikka tässä on paljon uusia ominaisuuksia, peruslogiikka on hyvin hyundaimainen”, Kimmo Lipponen kertoo kaartaessaan liikenneympyrästä kohti Länsiväylää.

Auton hankinnan taustalla vaikutti Lipposen mukaan tavoite muokata omaa arkea ekologisemmaksi. ”Olen pidempään miettinyt, millä valinnoilla voisi edes vähän osallistua ilmastonmuutoksen hidastamiseen. Asun 50 kilometrin päässä työpaikalta.

Työmatkojen päälle tulee vielä lasten kuskaamista ja harrastuslogistiikkaa. Pienemmän toimintamatkan sähköautoilla päivittäisajo olisi mahdoton ilman, että lataisin autoa päivän aikana. Tällä voi ajella kaksikin päivää ilman latausta”, Lipponen kertoo.

Kona electricin toimintamatka on yhdellä latauksella lähes viisisataa kilometriä. Ajamisen nautinnollisuus yllätti Uuden autonsa ensituntumaa Lipponen kuvailee välittömäksi ja pehmeäksi.

”Tätä on tosi kiva ajaa: lähtee liikkeelle iloisesti ja reagoi nopeammin kuin aiemmat autoni. Herkkyys on ehkä se isoin ero. Toinen on hiljaisuus. Äärimmäisen näppärästi tämä on toiminut niin maantiellä kuin kaupungissa.”

Lipponen kertoo olevansa positiivisesti yllättynyt siitä, ettei sähköauton kohdalla tarvinnut tinkiä käyttömukavuudesta, johon hän oli jo ehtinyt tottua muiden Hyundain mallien kanssa.

”Olisin ollut tyytyväinen siihen, jos perusominaisuudet olisivat olleet samat kuin bensa-autossa. Mutta tämä onkin paremmin kiihtyvä ja ajomukavuudeltaan, turvallisuudeltaan sekä taloudellisilta näkökohdiltaan parempi auto. Lisäksi tämä on maapallon kannalta hyvä juttu.”

Auton koko ja varusteet sopivat perheen arkeen Kahdesta varustelutasosta Lipponen valitsi Styletason, jossa on edullisempaan Comfortiin verrattuna muun muassa isompi kosketusnäyttö, kuolleen kulman ja risteävän liikenteen varoitin sekä sähköisesti säädettävät penkit.

Suurimpaan osaan vakiovarusteista Lipponen oli ehtinyt tykästyä jo aiemmissa Hyundai-malleissa. Uudet ja ajoa auttavat ominaisuudet ovat vielä pääosin kokeilematta.

”Niiden opettelu vaatii lisää ajokilometrejä ja perehtymistä. Tilanne on vähän sama kuin peruspuhelimen ja älypuhelimen välillä. Tässä on jo niin paljon teknologiaa mukana, että sitä pitää osata itsekin säätää. Hyvinhän tämä toimii ilmankin, mutta jos autosta haluaa saada kaiken irti, toiminnot pitää osata muokata itselleen sopiviksi.”

Uusista ominaisuuksista risteävän liikenteen varoitin on jo ehtinyt vakuuttaa Lipposen.

”Peruutuskameran kuvan lisäksi tässä on varoitusjärjestelmä, joka antaa äänimerkin, jos peruuttaessa sivulta tulee auto tai ihminen. Meillä on kodin lähellä parkkipaikan kupeessa paljon kävelytrafiikkia, ja tämä on turvallisuutta lisäävä ominaisuus.”

Lipponen kokee Kona electricin olevan kooltaan sopiva niin arkiajoon kuin pidemmillekin matkoille. ”Tilaa on sen verran, että lapset sopivat hyvin kyytiin ja auton taakse menee koko porukan matkatavarat. Lisäksi tähän saa 80 kilon kattoboksin, mikä ei kaikissa sähköautoissa onnistu. Se mahdollistaa esimerkiksi hiihtoreissut.”

Taloudellisuus ja ajoanalytiikka kiinnostavat Ajoanalytiikka on ominaisuus, joka Lipposta kiinnostaa erityisesti Kona electricissä.

”Haluan oppia, miten ajotyyli vaikuttaa energiankulutukseen. Ajotietokone antaa siitä jatkuvasti tietoa ja jälkeenpäin myös vertailuluvut, jotka kertovat, miten paljon ilmastokuormaa on oikeasti säästetty bensa-autoon verrattuna.”

Energiankulutuksen kannalta oleellisia ovat ohjauspyörän takana sijaitsevat siivekkeet, joilla säädellään akkua lataavaa moottorijarrutusta.

”Kun otan jalan pois kaasulta, auto alkaa heti moottorijarruttaa. Siivekkeistä voi säätää jarrutuksen voimakkuutta ja jopa pysäyttää auton. Olen hakenut näihin tuntumaa, mutta vie aikaa, ennen kuin käytöstä tulee automaattista.”

Uusi, perehtymistä vaativa maailma Kona electricin myötä Lipposelle on avautunut uusi sähköautoilun maailma. Vaikka siinä on paljon tuttua, myös kysymyksiä ja opeteltavaa riittää.

”Esimerkiksi kulutustieto on kilowattitunneissa, ei litroissa. Lataushinnoissa on eroja, on minuuttiveloitusta ja eri latausnopeuksia. En voi vain katsoa, että diesel on tuolla asemalla 1,588 euroa ja tuolla 1,433. Pitää opetella, mikä on vähän ja paljon, mikä on halpaa ja mikä kallista.”

Myös lataamiseen liittyy selvitettäviä asioita, kuten mahdollinen kotilatausaseman hankkiminen, taloudellisin lataustapa sekä pidemmille ajoreiteille osuvat latauspisteet.

Selvitettävistä asioista huolimatta ja ehkä osin niiden takia, Lipponen kertoo olevansa erittäin tyytyväinen uuteen autoonsa.

”Tykkään, kun voin olla testaamassa uusinta teknologiaa. Se tuo ajamiseen oman hauskuuden. Tällä ajomukavuudella, käytettävyydellä ja kokonaiskustannuksilla tuntuu nyt siltä, että olisi ihan hullua, jos minulla ei olisi sähköautoa.”