Close

Craig Breen Itärallissa

Aurinkoisessa talvisäässä kilpailtuun Itäralliin osallistui SM-pisteitä tavoitelleiden kuljettajien lisäksi myös aurinkoinen Craig Breen. Breenin tavoitteena oli ensisijaisesti uusien renkaiden testaaminen tositoimissa.

Craig Breen osallistui Joensuussa 29.2.2020 ajettuun SM-ralliin Hyundai i20 R5 -autolla

Lunta ei nyt ole Joensuun seudulla niin paljon kuin talvella yleensä, mutta maisema oli kuitenkin valkoinen. Breen kertoi lumella ajamisen olevan hänelle erityisen mieluisaa, vaikka lumi onkin tullut hänelle tutuksi vasta Irlannin ulkopuolella. Itärallissa hän oli testaamassa MRF-renkaita, joilla ajettiin nyt ensimmäistä kertaa talviolosuhteissa. Testit onnistuivat hyvin, ja Breen nautti ajamisesta. Hän kehui Itärallissa olleen parhaita koskaan näkemiään talvierikoiskokeita, ja iloitsi sijoittumisestaan kokonaiskilpailun kolmanneksi – podiumpaikka rengastestiä ajettaessa ei ole lainkaan itsestäänselvyys.

Kaudella 2020 Breen ajaa rallin Euroopanmestaruussarjassa yhdessä Paul Naglen kanssa Hyundai i20 R5:lla, ja lisäksi yksittäisiä muita kilpailuja. Vielä ei ole tiedossa, nähdäänkö kaksikko elokuussa MM-rallin Suomen osakilpailussa.