Close

11 miljoonaa kilometriä vuodessa – Hyundai Kona tarjosi vartiointikäyttöön paketin, josta ei voinut kieltäytyä

Securitaksen piirivartijoiden käytössä yhden auton mittariin voi kertyä kuukaudessa lähes 20 000 kilometriä. Siksi turvallisuuden ja käyttökulujen merkitys korostuu autovalinnassa.

Vartiointityössä etätyömahdollisuudet ovat varsin rajallisia. Työ on liikkuvaa ja ympäri vuorokauden tapahtuvaa, minkä vuoksi myös ajokaluston tulee olla turvallinen ja kykeneväinen esimerkiksi talven haasteisiin.

– Lähdemme monesti liikkeelle talvella ennen aura-autoja, joten nämä nelivetoiset diesel-Konat ovat tarpeisiimme kuin tehtyjä, Securitas Oy:n autohankinnoista vastaava Juha Korhonen kertoo.

Juha Korhonen, Securitas

Securitaksella on käytössään noin 300 autoa, joiden vaihtuvuus saattaa moneen korvaan kuulostaa hurjalta. Auto laitetaan vaihtoon 100 000 kilometrin kohdalla, ja kun mittariin voi kertyä joissain piireissä lähemmäs 20 000 kilometriä kuukaudessa, kalusto ei kauan vanhene.

– Myymme tällä hetkellä vuoden 2019 automalleja ulos. Ostamme kaikki autot omaksi, eli ne ovat taseessamme, ja myymme käytön päätyttyä autojen tukkuhuutokaupassa. Se on ollut meille vaivattomin tapa varmistaa aina päivän paras hinta, Korhonen sanoo.

Securitaksen käytössä on tällä hetkellä kymmenen kappaletta dieselkäyttöisiä nelivetoisia Hyundai Kona -malleja. Piirivartijat ovat Korhosen mukaan tykästyneet etenkin auton automaattivaihteistoon.

– Ajoergonomia on myös yksi seikka, miksi olemme alkaneet suosia katumaasturimalleja. Tässä hintaluokassa nelivetoisuus, automaattivaihteisto ja käyttökustannuksiltaan edullinen diesel on harvinaisuus, joten Konassa kohtasivat kaikki tarpeemme, Korhonen summaa.

4 kertaa turvallisuus

Securitaksen autovalinnoissa on yksi kriteeri ylitse muiden: turvallisuus. Sillä tarkoitetaan paitsi työntekijöiden ja asiakkaiden fyysistä turvallisuutta, myös ympäristöystävällisyyttä sekä turvallista valintaa taloudellisesti.

– Ympäristöystävällisyys on meille tärkeää, mutta harva tulee ajatelleeksi, että 11 miljoonaa kilometriä vuodessa kerryttävälle yritykselle pienipäästöiset ajoneuvot näkyvät suoraan myös tuloksessa, Korhonen sanoo.

Hänen mukaansa autot toimivat myös yrityksen käyntikortteina, minkä vuoksi ne halutaan pitää puhtaina ja kunnossa. Securitaksella onkin täysin oma huoltopalvelu pitämään autot ajossa. Kaikista autoista löytyy myös nykyään tarkat ajotapaseurannat, jotka raportoivat aina, mikäli kuljettajan ajotapa on liian agressiivinen. Suoralla palautteella on ollut vaikutusta myös kaluston kestävyyteen.

Toistaiseksi Hyundai Konat ovat Korhosen mukaan palvelleet ilman minkäänlaista moitteen sijaa. Myös yhteistyö merkin maahantuojan kanssa kerää kehuja.

– Oikeastaan positiivinen yllätys on ollut se, ettei minkäänlaisia yllätyksiä ole ilmennyt. Kona täytti kaikki kriteerimme, minkä lisäksi hinta oli sopiva. Saimme paketin, josta ei pystynyt keksimään pahaa sanottavaa, Korhonen toteaa.

Securitas-teipattu KONA

Lue lisää: Hyundai KONA