Close

Todellista merkkiuskollisuutta

Laakson perheessä on Hyundai-kuljettajia kolmessa polvessa. Tuhansien kilometrien käyttökokemuksen ja monien mallien kautta perheen suosikiksi on valikoitunut i30.

Klaukkalalaisen omakotitalon pihassa kiiltelee neljä tyylikästä Hyundaita. Kaksi sinistä ja valkoinen ”asuvat” täällä, mutta punainen on vain kylässä. Silloin tällöin pihaan kurvaa myös harmaa turbo.

Laakson perhe on ollut merkkiuskollinen jo pitkään, ja laskuissa on jo vaikea pysyä. Hyundai i30-malleilla ajavat herra ja rouva Laakso sekä nyt jo omillaan asuvat perheen tytär ja poika. Kun kaikkien perheenjäsenten autot lasketaan, uusin hankinta on vähintäänkin Hyundai numero 25.

Tyytyväisten käyttäjien kertoma on kantanut eteenpäin, sillä Hyundailla ajavat myös Laakson lasten ukki ja kaksi tätiä.

– Sisareni hankki vihdoin Hyundai i10:n suositukseni perusteella. Pitkä takuu oli heilläkin ratkaiseva valintaperuste. Olen iloinen, että vihdoin hänelläkin on nyt auto isolla H:lla, Sari Laakso kertoo nauraen.

Ihan ensimmäinen Hyundai Laaksoilla oli Accent vuonna 2002.

– Miehelläni oli Hyundai työsuhdeautona ja siihen me tykästyimme kaikki.

Sen ensimmäisen Hyundain jälkeen muu ei Laaksoille enää kelvannutkaan.

Valinnassa yhdistyvät tunne ja järki.

Kuhunkin elämäntilanteeseen on vuosien varrella löytynyt sopiva malli Hyundain valikoimasta. On kuljetettu lapsia ja harrastusvälineitä, ja useiden vuosien ajan tarvittiin vetokoukkua karting-auton kuljettamiseen. Sari Laakson nykyiseen valkoiseen i30 Wagoniin mahtuvat hyvin mökille vietävät varusteet – raivaussahasta alkaen.

– Olemme käyneet läpi lähes kaikki mallit, Accentin jälkeen meillä on ollut Matrix, Elantra, Sonata, Getz, Tucson, Veloster – ja tietenkin i20-, i30- ja i40-malleja, Sari Laakso kertoo. – Monia näistä on ehditty ajaa jo useampiakin yksilöitä.

Mieleen on jäänyt esimerkiksi kirkkaankeltainen Veloster, joka mökkikaupoissa myyjäosapuolen toiveesta kytkettiin osaksi kauppahintaa. Siitä tulikin hyvä syy hankkia uusi samanlainen!

Ensi vuonna Laaksoilla on suunnitelmissa hankkia Hyundain ladattava hybridiauto.

– Sähköautot tulevat kovaa vauhtia, ja ladattava hybridi sopii nyt parhaiten meidän käyttötarpeeseemme.

Sari ja Jenna Laakso neljän Hyundainsa kanssa

N niin kuin näppärä harrasteauto

Laaksojen tuorein hankinta on perheen yhteinen harrasteauto, varsinainen voimanpesä Hyundai i30 Hatchback N vuosimallia 2019. Hevosvoimia on mukavat 275.

– Hyvin se kiihtyy moottoritien liittymästä, Sari Laakso myhäilee. – Kyllä sitä ajaessa on hymy herkässä, kun auton voima ja äänet tuntuvat. Myös yksityiskohdat niin tekniikassa kuin ulkonäössäkin tekevät vaikutuksen.

Varsinaisten ajo-ominaisuuksien lisäksi kiitosta saavat esimerkiksi kännykän langaton latausmahdollisuus ja avaimeton käynnistys.

Enimmäkseen N-mallilla ajetaan vuorotellen omia reissuja – perheessä kun kaikki haluavat olla kuskin paikalla. Välillä toki otetaan kavereita mukaan.

– Siinä mielessä se on vähän erilainen harrastepeli, että sitä ei tarvitse jatkuvasti korjailla, vaan saa vain ajella ja nauttia moottorin voimasta.

Vakaata taloudenpitoa Perheen aikuiset lapset ajavat molemmat Hyundai i30:lla. Vanhemmat ovat hyvillään valinnasta, sillä luotettava ja pitkän takuun Hyundai sopii osaksi suunnitelmallista oman talouden hallintaa.

– Siinä pätee sama logiikka kuin asunnon hankinnassa – kun valitsee huolellisesti ja järkiperustein, ei tule yllättäviä menoja, jotka sotkevat koko nuoren ihmisen taloudellisen tilanteen, Sari Laakso sanoo.

Sarin 22-vuotiaalla tyttärellä, Jenna Laaksolla on tällä haavaa ajossa toinen oma Hyundai, kirkkaanpunainen 1,4-litrainen i30 Hatchback.

– Tykkään kovasti sen ajo-ominaisuuksista ja tietenkin tyylikkyydestä. Myös hallintalaitteet, näkyvyys sekä avustavat järjestelmät, kuten peruutustutka ovat kätevät ja toimivat.

Jennan työmatka ei ole pitkä, mutta viikonloppuisin ja lomilla kilometrejä tulee enemmänkin.

– Seuraan polttoaineen kulutusta – auton taloudellisuudella on tietenkin merkityksensä, kun matkat ovat pitkiä.

Ajovarmuus ja tyyli vakuuttavat

Sari Laakso

Mikä Hyundaissa sitten viehättää niin, että muihin merkkeihin ei enää edes vilkaista?

– Valinnassa yhdistyvät tunne ja järki, Sari Laakso analysoi. – Tunteella valitsen sen, joka on hyvä ajaa ja joka näyttää upealta. Järjen ääni kertoo, että totta kai kannattaa valita luotettava auto, jolla on lisäksi takuu ilman kilometrirajaa.

Pitkä takuu on tietenkin hieno juttu itselle, mutta myös loistava myyntivaltti, kun autoa on myymässä eteenpäin. Laaksoilla autoa on vaihdettu 2–4 vuoden välein, jolloin takuuta on vielä useita vuosia jäljellä.

Tarkoitus on jatkaa Hyundain ratissa tulevatkin vuodet. Sari Laakso kertoo olevansa automiesten tytär, vaimo ja äiti. Hänelle itselleen tärkeintä on ajamisen mukavuus, luotettavuus ja massasta erottuminen.

– En todellakaan suostu vaihtamaan enää toiseen merkkiin. Olen ajanut viimeiset 17 vuotta ainoastaan Hyundailla, Laakso kertoo. – Ajomukavuus, äänet ja ulkonäkö – kaikki ovat kohdallaan. Ja voin olla aina varma, että perille pääsee.

Moneen menoon sopiva Hyundai i30

  • Hyundai i30 -mallisto on suunniteltu, kehitetty ja testattu Euroopassa.
  • Hyundai i30 -perheeseen kuuluvat i30 Hatchback, farmarimalli i30 Wagon, elegantti i30 Fastback sekä sporttiset i30 N ja i30 Fastback N.
  • Keväällä 2019 mallisto sai lisää maustetta i30 N Line ja i30 Fastback N Line -malleista.
  • Hyundai i30 on Suomen toiseksi myydyin Hyundai-malli. Vuoden 2019 aikana sitä myytiin 1 203 kappaletta.