Close

Terveiset ralliteiltä ja i20 WRC -autosta

Suomi-vävy ja Hayden Paddonin kartanlukija John Kennard kertoo kuulumisia ja tunnelmia i20 WRC:n auton rallitaipaleilta.

Tässä kaudessa riittää ylä- ja alamäkiä! Hayden ja minä olimme vielä ensimmäisen WRC-rallivoittomme huumassa, jonka saavutimme uuden sukupolven i20 WRC:llä Argentiinan rallissa, kun asiat kääntyivät melko kirjaimellisesti päälaelleen Portugalissa.

JohnKennard_HaydenPaddon_2016

Perjantai-iltapäivänä osuimme isoon kuoppaan tiessä. Se oli päässyt muodostumaan samalle erikoiskokeelle, jonka ajoimme jo aamulla. Tämä osuma johti ulosajoon. Onnettomuus ei sinänsä ollut kovin merkittävä, mutta tulikuuma pakoputkisto sytytti nopeasti auton ympärillä olevan ruohikon ja puut tuleen. Katselimme avuttomina vierestä, kun automme paloi täysin karrelle.  On hyvin vaikea kuvailla, miten karmealta tuntuu nähdä tällaista tapahtuvan. Tärkeintä kuitenkin oli, että olimme molemmat itse turvassa.

Olimme siis pudonneet korkealta ja kovaa, kun palasimme Italiaan Sardinian saarelle, missä saavutimme ensimmäisen WRC-palkintopallisijoituksemme viime vuonna. Toivoimme onnemme kääntyvän, mutta sitä meille ei suotu.  Pieni virhe ensimmäisenä päivänä, näköetäisyydellä erikoiskokeen maalista, lennätti meidät ulos tieltä aiheuttaen vakavat vauriot upouuden i20 WRC:mme takaosaan. Taas keskeytys, ja ensimmäinen kahden rallin keskeytysputki meille.

Aluksi tämä kaikki tuntui melko masentavalta, mutta kokemuksemme vain kasvattivat päättäväisyyttämme. Seuraavaksi vuorossa oli Puolan ralli, jossa todella viihdymme. Siellä otimme touhuun positiivisen asenteen.  Se kannatti, sillä heti startista kamppailimme palkintopallisijoista näillä supernopeilla, pölyisillä sorateillä.  Palkintopallisijasta kiinnipitäminen vaikeutui sunnuntaiaamuisen sateen vuoksi. Tiet muuttuivat liukkaan mutaisiksi, mutta ilahduttavasti onnistuimme pitämään kiinni kolmannesta sijasta.

John_Kennard_2016_kartanlukijana

Seuraavana vuorossa olikin suosikkirallimme Suomessa. Siellä soratiet muistuttavat eniten sitä, mihin olemme tottuneet Uudessa-Seelannissa: melko tasaista pintaa ja paljon vauhtia. Juuri sitä mistä pidämme!  Koska ralli on niin nopea, siellä ajat ovat yleensä lähellä toisiaan ja menetetyt sekuntien osat on vaikeaa kiriä takaisin. Hyvä menestyksemme Puolassa koitui valitettavasti rangaistukseksemme täällä, kun meillä oli ajopaikastamme johtuen hiukan enemmän irtosoraa luovittavana.  Sunnuntaina taistellessamme viimeisestä palkintopallipaikasta saavutimme erikoiskokeilla useita kakkossijoja, mutta lopulta se ei riittänyt vaan jäimme seitsemän sekuntia palkintopallilta. Sijoituksemme oli lopulta viides.

Joka tapauksessa tämä viikonloppu antoi meille mahdollisuuden tavata teitä, Suomen Hyundain uskollisia kannattajiamme.  Toivon mukaan näemme myös pian uudelleen.

Toivotan teille turvallisia ajokilometrejä ja nauttikaa upeista Suomen teistä!

Suomi_vavy_John_Kennard_2016