Close

Sordo ja Huttunen puolustavat MM-voittojaan Sardiniassa

Hyundai Motorsport N-tiimissä R5-autolla kilpaileva WRC3-luokan hallitseva maailmanmestari Jari Huttunen palaa tulevana viikonloppuna tositoimiin Italian Sardinian MM-osakilpailussa. Hyundai Motorsportin WRC-tallin kokoonpano säilyy Portugalin MM-rallista muuttumattomana. Sardinian MM-ralli käynnistyy Algherossa seremoniallisella startilla myöhään torstai-iltana Suomen aikaa.

Koronasairastumisten takia Jari Huttunen ja hänen kartanlukijansa Mikko Lukka ovat Hyundai Motorsportin N-tiimin ainoat osallistujat WRC2-luokassa. Suomalaiskaksikon Hyundai i20 R5 -autoa Sardiniassa ajattaa puolalainen Kowax 2Brally Team.

Huttunen kertoo, että hän on erittäin innoissaan palatessaan Hyundain ohjaamoon pitkän kevättauon jälkeen.

– Meillä on helmikuulta pitkä kilpailutauko takana ja vain rajalliset mahdollisuudet valmistautua ralliin yhden päivän testillä. Olen osallistunut Sardianian MM-rallin kertaalleen viime vuonna ja voitin WRC3-luokan, joten muistot ovat mukavat ja isot odotukset tulevaan kilpailuun.

– Maanantaina ajoimme ralliin valmistavan testin ja sitä ennen kaksi päivää asfalttitestiä uudella Hyundai i20 Rally2-autolla. Soralla olen viimeksi ajanut kilpaa itse asiassa tässä samassa rallissa viime syksynä, joten aika pitkä taukohan tässä on ollut, Huttunen muistuttaa.

Suomalaiskuljettaja starttaa perjantaina reitille WRC2-luokan voitto mielessään.

– Kova on vastus tänäkin vuonna. Saa mennä kaasu pohjassa, jos samaan aiotaan yltää. Auto tuntui testeissä hyvälle, ei ongelmia. Ajoimme vajaat 80 km ja kaikki on kunnossa tulevaan.

– Reitistä on noin puolet samaa kuin vuosi sitten. Edellisessä Portugalin MM-rallissa nähtiin rengasrikkoja. Täälläkin tien pinta on karkea, ja testeissä muille rengasrikkoja jo tapahtui. Yritetään pysyä poissa ongelmista. Pitää myöntää, että vähän jännittää, että miten käy. Voittoa kuitenkin tavoitellaan, Huttunen lupaa.

Jari Huttunen ja Mikko Lukka Sardiniassa kaktusten ja oliivipuiden välissä menevällä hiekkatiellä.

WRC-tallin kokoonpanoon tuttu kolmikko

Hyundai Motorsportin WRC-tallin kokoonpano säilyy Portugalin MM-rallista muuttumattomana. Sardiniassa tallin kuljettajakolmikon muodostavat Thierry Neuville / Martijn Wydaeghe, Ott Tänak / Martin Järveoja ja Dani Sordo / Borja Rozada.

Sardanian MM-osakilpailu on ollut Hyundai Motorsportille erittäin menestyksellinen osakilpailu. Talli on viiden viimeisen vuoden aikana ottanut kilpailusta neljä voittoa: Dani Sordo vuosina 2019 ja 2020 sekä Thierry Neuville vuosina 2016 ja 2018. Portugalin MM-rallissa toiseksi sijoittuneella Sordolla on mahdollisuus ajaa Sardiniasta puhdas hattutemppu eli kolme perättäistä voittoa.

Hyundai Motorsportin tallipäällikkö Andrea Adamo kertoo, että hänen johtamallaan tallilla on selkeä tavoite voittaa Sardiniassa.

– Tiimimme on työskennellyt viime kuukausien aikana ahkerasti valmistautuakseen tulevaan ralliin. Osoitimme Portugalissa vauhtimme ja nyt tarvitsemme ongelmattoman viikonlopun saavuttaaksemme haluamamme tulokset. MM-sarja on kaukana päättymisestä, joten meidän on taisteltava lujemmin, Adamo painottaa.

Thierry Neuville Sardinian pölyävällä hiekkatiellä

Sardinian MM-ralli käynnistyy Algherossa seremoniallisella startilla myöhään torstai-iltana Suomen aikaa. Perjantain ajopäivä muodostuu neljästä erikoiskokeesta, jotka ajetaan kahteen kertaan. Aluksi Sa Conchedda (22,29 km) ja Terranova (14,36 km) aamulla kahdesti ja huollon jälkeen Tempio Pausania (12,08 km) ja Tula (14,97 km) kahdesti iltapäivällä.

Lauantaina edessä on Loellen (15.00 km) ja Monti di Alan (22.08 km) erikoiskokeet kahdesti aamupäivällä sekä huollon jälkeen Viddalban (14.70 km) ja Castelsardon (13.03 km) erikoiskokeet iltapäivällä jälleen kahteen eri kertaan.

Rallin viimeinen kilpailupäivä sunnuntai koostuu kahdesti ajettavista Braniatogghiun (15,25 km) ja Santa Teresan (7,79 km) erikoiskokeista, joista viime mainittu on kuljettajille ja valmistajille ylimääräisiä bonuspisteitä tarjoava Power Stage -erikoiskoe. Kilpailun viimeinen EK käynnistyy klo 13:18 Suomen aikaa.