Close

Sähköautoilla kohti valtavirtaa

Nopeasti laajeneva latausverkosto ja uusien automallien pitkät toimintamatkat ovat tehneet sähköautosta suomalaiseen arkeen sopivan ekologisen vaihtoehdon.

Suomen lähes 2,8 miljoonan henkilöauton kannassa sähköautojen määrä on marginaalinen. Jos sähköautokannan kehitystä vertaa muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen, on kasvu ollut kuitenkin nopeaa. Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallion mukaan sähköautojen yleistymisessä ollaan murrosvaiheessa. ”Laaja tarjonta luo kysyntää. Kun malleja tulee lisää markkinoille, myös kuluttajien kiinnostus kasvaa”, Kallio kertoo.

Toistaiseksi voimakkain kasvu on nähty ladattavien hybridien puolella. Muuhun maailmaan verrattuna Suomessa on menty sähköautojen suhteen omaa tietä: koko maailman sähköautokannasta 60 prosenttia on täyssähköautoja. Suomessa vastaava luku on 15 prosenttia.

”Osa kuluttajista saattaa vielä aprikoida käykö täyssähköauto kaikkiin mummola- ja mökkimatkoihin. Ladattava hybridi tuntuu olevan monelle ylimenovaiheessa varma ratkaisu. Niissä on tarjontaa, saatavuus on parempi, ja jos akuista loppuu virta, niin jatketaan polttomoottorilla.” Kallio uskoo myös täyssähköautojen määrän lähtevän lähivuosina reippaaseen nousuun.

Etenkin, kun markkinoille saadaan keskihintaisia, pitkän toimintamatkan autoja, joita myös Hyundain uusi Kona electric edustaa. Myös valtion tuella on rooli sähköautokannan kasvussa. Tällä hetkellä yksityiskäyttöön ostettavalle täyssähköautolle saa 2 000 euron hankintatuen, jos auton kokonaishinta on enintään 50 000 euroa. Tuen saa myös pitkäaikaisvuokra-autoon, mutta ei esimerkiksi työsuhdeautoon. Vapaan autoedun verotusarvo on sähköautoilla kuitenkin polttomoottoriautoja pienempi.

Kalliimpi hankintahinta, edullisemmat käyttökulut

Iso osa täyssähköauton hinnasta muodostuu sen akkupaketista. Akkujen hinnat ovat laskeneet vauhdilla viime vuosina ja kehityksen uskotaan jatkuvan. Vaikka hankintahinnat ovat edelleen pääosin kalliimpia vastaaviin polttomoottorimalleihin ja ladattaviin hybrideihin verrattuna, auton käyttö- ja huoltokustannukset ovat huomattavasti pienemmät. Hyundain tuotepäällikkö Aki Kaukolan mukaan edullisemman huollon selittää sähkömoottorin yksinkertaisuus.

”Polttomoottorissa edestakaista energiaa muutetaan pyörivään muotoon. Se vaatii äärettömän paljon liikkuvia osia, jotka vaativat huoltoa, kuten öljynvaihtoa. Sähkömoottori tuottaa pyörivän voiman suoraan”, Kaukola kertoo. Sähköauton käyttökustannuksiin vaikuttaa eniten sähkön hinta. Kilometrikohtaiset ajokustannukset ovat yleensä murto-osa polttomoottoriautoon verrattuna. Myös autovero ja ajoneuvovero ovat täyssähköautoilla polttomoottoriautoja alhaisemmat.

Moni on todennut sähköauton olevan myös Suomen olosuhteissa hyvä ja tavalliseen arkeen sopiva keino vaikuttaa merkittävästi omaan hiilijalanjälkeen. – Aki Kaukola

Latausverkosto ja -mahdollisuudet laajentuneet nopeasti

Fortumin Charge & Drive -latausverkostosta Suomessa vastanneen Tero Eran mukaan sähköautoilu onnistuu hyvin jo melkein koko maassa. Latausverkosto kasvaa ja monipuolistuu vauhdilla. Useat huoltoasemat, kauppakeskukset ja parkkilaitokset tarjoavat enenevissä määrin latauspisteitä asiakkailleen. Sähköautoilijan riippuvuus latausverkostosta vähenee sitä mukaa, kun akkujen hinnat tippuvat ja autojen toimintamatkat kasvavat. Isommat akkupaketit nostavat toimintamatkan jo lähelle polttomoottoriautoja.

Esimerkiksi Hyundain Kona electricin täydellä akulla ajaa jopa 482 kilometriä. Era muistuttaa, että varsinkaan isompiakkuisia sähköautoja ei välttämättä tarvitse pitää piuhan päässä aina kuin mahdollista. Lyhyillä taajama-ajoilla yksi lataus viikossa saattaa hyvin riittää arkikäytössä. Lataaminen on Eran mukaan yksinkertaista julkisissa latauspisteissäkin: johto kiinni autoon ja latauksen käynnistys puhelimen applikaatiosta. Yleisin paikka sähköauton lataamiseen on koti. Eran mukaan yli 80 prosenttia latauksista tehdään kotona. Myös yhä useammalla työpaikalla auton saa latautumaan.

Sähköautojen ajokokemus ja ekologisuus ensiomistajien mieleen

Aki Kaukolan mukaan suomalaiset kuluttajat ovat heränneet siihen, että sähköauto on hyvä vaihtoehto, jos haluaa autoilla ympäristöä säästäen. ”Ensiomistajien sukupolvi on ekologisesti tietoista ja nähnyt muutoksen mahdollisuuden. Nyt kyselyjä tulee myös niiltä, jotka eivät ole valmiita tekemään kompromisseja, ja haluavat tietää, sopiiko sähköauto normaaliin elämään.

Vaikuttaa siltä, että nyt ollaan laajemminkin valmiita siirtymään sähköautojen pariin”, Kaukola kertoo. Kaukolan mukaan ensimmäinen ajokerta sähköautolla on jännittävä kokemus. Moottorin hiljaisuus ja sähkömoottorin ajomukavuuteen vaikuttava välittömyys kiehtovat ohjauspyörän taakse istuvia. Valtaosalle ekologisuus on kuitenkin tärkein tyytyväisyystekijä.

”Moni on todennut sähköauton olevan myös Suomen olosuhteissa hyvä ja tavalliseen arkeen sopiva keino vaikuttaa merkittävästi omaan hiilijalanjälkeen”, Kaukola kertoo.

Teksti: Daniel Pajunen | Kuva Hyundai | Infografiikka Heli Nokkala