Close

Rallitarina Jyväskylästä

Neste Ralli tarjosi Hyundain tiimille paljon hyvää. Palkintokoroke jäi niukasti saavuttamatta, mutta vauhti ja varmuus olivat kohdallaan kaikilla tiimin kuljettajilla. Jokainen kolmesta Hyundai-kuljettajasta oli Keski-Suomessa liikkeellä uuden sukupolven i20 WRC:llä.

Tiukka taistelu palkintokorokkeesta, Hyundai-kuljettajat kilpasilla ruutulipulle asti

Kaikki kolme kuljettajaa ja autoa jaksoivat maaliin asti, eikä ajovirheitäkään tullut kenellekään. Vikkelimmin kolmikosta maalirampille ennätti pitkän epäonnenjaksonsa selättänyt Thierry Neuville. Belgialainen jäi kolmossijasta ja Craig Breenistä vain 4,6 sekuntia.

Neuville08SF16sv142_1000x667

– Annoimme kaikkemme koko viikonlopun ja ajoimme todella rajoilla. Valitettavasti se ei aivan riittänyt palkintokorokkeelle, mutta lähelle päästiin. Viimeisenä kisapäivänä ajoimme pohja-aikoja, ja erityisesti Power Stagen kaksoisvoitto tuntui hyvältä. Meillä oli joitain ongelmia auton säätöjen kanssa, joten tulokseen voi olla melko tyytyväinen. Taistelu Haydenin kanssa oli todella jännittävä, tuuletti Neuville.

Viidenneksi rallissa ennätti Uuden-Seelannin Hayden Paddon. Eroa tallikaveri Neuvilleen jäi vain 2,3 sekuntia.

Paddon08FIN16cm365_1000x668

– Olipahan haastava viikonloppu, mutta monia hyviäkin asioita voimme viedän mukanamme. Olimme toisena autona tiellä lähes koko viikonlopun. Siltä pohjalta viides sija ei ole huono. Viimeinen päivä oli kunnollinen. Emme ottaneet massiivisia riskejä, molemme autot piti saada maaliin. Liukkaat olosuhteet eivät suosineet meitä tässä kisassa, Paddon tunnusti.

Selkäänsä potevan Dani Sordon kisassa korvannut Kevin Abbring toi autonsa yhdeksäntenä maaliin ja oli yhtä hymyä. Ensimmäinen kovavauhtinen kokemus Neste Rallissa jäi hollantilaisen mieleen.

– Olen iloinen siitä, miten viikonloppu eteni. Emme tehneet virheitä, ja olimme lopulta kympin sakissa. Parantelimme nuottejamme jokaisen erikoiskokeen jälkeen, ja saavutimme sen, mitä meiltä odotettiin, tuuletti Abbring.

Kuvat ja teksti: Miika Wuorela