Close

Rallikuljettajien someaktiivisuus

Maailma muuttuu ja vaatimukset kasvavat. Nykyisellään tiimien tekemät perustiedotteet eivät riitä alkuunkaan, vaan oma vastuunsa on annettu myös kuljettajille. Tiedonjanoisten määrä on moninkertaistunut, eikä aikaa ole hukattavaksi.

Everywhere in the world ?, our Belgian fans are supporting us! ?????? #WRC

Henkilön Thierry Neuville (@thierryneuville) jakama julkaisu

Maailma muuttuu ja vaatimukset kasvavat. Nykyisellään tiimien tekemät perustiedotteet eivät riitä alkuunkaan, vaan oma vastuunsa on annettu myös kuljettajille. Tiedonjanoisten määrä on moninkertaistunut, eikä aikaa ole hukattavaksi.

Siinä missä missattu juttutuokio kuljettajan kanssa oli aiemmin isku vyön alle etenkin toimittajille, on aika tänä päivänä aiempaa suopeampi. Etenkin rallien välillä kuljettajien ja useimpien kartanlukijoidenkin ajatuksista ja elämäntapahtumista pääsee hyvin selville sosiaalisen median avulla. Kuljettaja seurantaan somessa, eikä voi olla jäämättä paitsi mistään tärkeästä.

Rallin MM-sarjassa käytännössä kaikkien huippukuljettajien somet käyvät kuumana. Facebook, Twitter, Instagram – vähintään tämä kolminaisuus on kuljettajilla tarjolla heitä seuraaville faneille. Sosiaalisen median käyttö on viime vuosina kasvanut valtavasti, joten tarjontaa on ollut pakko lisätä samassa suhteessa.

Se on tehnyt kuljettajista ja kartanlukijoista vapaata riistaa, joiden aika ralliauton ulkopuolella on nykyisellään tuttua somen seuraajille. Kun nykyisin mennään ”todista tapahtunut valokuvalla” –periaatteella, mentiin vielä muutama vuosi sitten täysin pimennossa kisojen väliset ajanjaksot.

Toki, kuljettajat itse eivät näppäimiä painele, vaan kaikilla on oma haamukirjoittajansa, joka hoitaa homman yhteisten pelisääntöjen mukaan. Yhtenä PR-muotona some on erittäin varteenotettava alusta myös mainostajille, mikä on luonut oman ”sometähtien” ammattikunnan. Ralliammattilaiset ovat toki esillä syystä, työnsä kautta, mutta toimivat silti foorumissa, jossa on monentasoista nikkaria.

Esillä olo on myös yhteistyökumppanien intresseissä. Kun parhaimmilla kuljettajien somekanavilla on jo hyvän matkaa toistasataatuhatta seuraajaa, on hyöty näkyvyydestä kiistaton. Ja se on usein edullista verrattuna moneen muuhun mainonnan muotoon, kyseiset tavoitettavuusluvut ovat äärimmäisen korkeita. Ja kaiken lisäksi ne osuvat vielä oikealle kohderyhmälle, eli joukkoon ei mahdu muita kuin vapaaehtoisesti kuljettajia seuraavia.

Somella on myös toimittajien ammattikunnalle iso merkitys. Uutiset saavat yhä useammin alkunsa kuljettajien somea seuraamalla. Lyhyet jutut saadaan kasaan pelkästään somekanavan tarjontaa seuraamalla, ja pidempiä voi täydentää soittamalla kuljettajalle.

Jotkin kuljettajista jakavat somessa myös pidempiä mielipidekirjoituksia, mikäli aihetta on. Nämä jos mitkä ovat kysyttyä materiaalia niin fanien kuin toimittajienkin keskuudessa. Tuolloin teksti – vaikka se sitten haamukirjoittajan kynästä lähtöisin olisikin – on usein kuljettajan rauhassa pohtimia, syvällisiä asioita ammattiinsa liittyen.

Tilanne on siis molemminpuolisesti voitollinen. Kuljettajat ja heidän taustajoukkonsa voivat antaa konkreettisia lukuja yhteistyökumppaneilleen, joita kuljettajan ajohaalarissa saa tavallisesti näkyä kahdesta kolmeen. Ja yrityksille panostuksen tuottavuus on myös helposti mitattavissa, kun katsoo tuetun urheilijan suosiota sosiaalisessa mediassa.

Vastuu sanomisilla on erittäin korkea, ja tekstien pitää olla oikeinkirjoitukseltaan artikkelien tasoista, joten mistään kevytkenkäisestä ja hätäisestä tekstailusta ei ole kyse, vaikka spontaanit postaukset ja valokuvat toki kaikista mielenkiintoisimpia tuppaavat olemaankin.

Toimittaja: Miika Wuorela

Kuvat: Anu Laitila