Close

Kartturi Reeta Hämäläinen luottaa Hyundai Santa Fehen – vetopaino ratkaisi

Reeta Hämäläinen on kasvanut kiinni autojen maailmaan. Ralliautot ovat kuitenkin meinanneet jäädä uran aikana monta kertaa taka-alalle. Välillä syynä ovat olleet vakava loukkaantuminen, välillä sairastuminen.

”Mietin ihan tosissani, onko tämä todella sellaista työtä ja elämää, jota haluan.” Ajatukset risteilivät päässä, eikä Reeta Hämäläinen osannut päättää, mihin elämässä olisi seuraavaksi suunnattava. Kartturina tunnettu Hämäläinen oli joutunut Saksassa kilpailuissa onnettomuuteen, ja toipumisaika laittoi urahaaveet hetkeksi jäähylle.

”Olin aiemminkin ajanut toki ulos, mutta mitään ei ollut sattunut mustelmia ja ruhjeita lukuun ottamatta. Nyt olin yhtäkkiä sairaalassa enkä tiennyt, uskaltaisinko edes istua enää ralliautoon”, Hämäläinen muistelee melkein kymmenen vuoden takaisia tapahtumia.

Vaikka autoon astuminen onnettomuuden jälkeen jännitti, Hämäläinen kipusi kyytiin. Ja koska pelkoa ei enää ollutkaan, autoilu sai jatkua – nyt tosissaan. Pian Hämäläinen pääsi kartturiksi ensimmäistä kertaa R5-autojen kyytiin, ja vauhti oli äkkiä paljon aiempaa nopeampaa. 

Vähän samanlainen tunne syntyy autossa kuin hevosen kanssa maastossa täysiä laukatessa.

Ura lähti nousukiitoon. Vuonna 2018 Reeta pääsi kilpailemaan WRC2-luokassa Ruotsin MM-rallissa.

”Pääsin todistamaan itselleni, että pystyn lukemaan nuottia myös huippukyydissä”, Hämäläinen kertoo.

Ralli vai hevoset?

Tulevaisuus näytti hyvältä. Hämäläisen tarkoituksena oli 2019 suunnata muun muassa Ruotsin MM-ralliin WRC-autolla ja jatkaa junioreiden EM-sarjaa Miika Hokkasen kartturina. Väliin iski kuitenkin astetta ikävämpi yllätys – syöpä­diagnoosi. 

Yhtäkkiä ura oli oikeasti telakalla. Paraneminen kesti vuoden verran. Sen aikana Hämäläinen huomasi taas pohtivansa, kiinnostaako rallimaailma oikeastaan enää lainkaan. 

”Hankin hevosia ja pyöritin omaa tallia. Hevoset ovat olleet mulle aina se juttu, joiden parissa olen viihtynyt. Ne ovat opettaneet elämään läsnä hetkessä. Se on rallissa äärimmäisen tärkeää, sillä jos auto kulkee 185 kilometriä tunnissa mutkikasta tietä pitkin, ajatus ei saa harhailla. Toki hevoset ovat opettaneet myös vastuun kantamista ja tunteiden hallintaa. Hevosten kanssa omat hermot on pakko hallita hyvin”, Hämäläinen sanoo. 

Hevosvoimat olivat vetäneet Hämäläistä aiemminkin puoleensa. Hämäläinen vietti teini-ikäisenä lähes kaiken liikenevän ajan talleilla ja kilpaili kouluratsastuksessa. 

”Meillä oli aina päriseviä laitteita, ja olen pienestä pitäen ollut katsomassa rallikisoja. Mutta vasta parikymppisenä lähdin isän kanssa ralliin töihin, ja se maailma vei mukanaan”, Hämäläinen kertoo.

Ralli vei mennessään

Enää hän ei aio valita rallin ja hevosmaailman välillä. Ralli on päätyö, hevoset tärkeä harrastus, joka pitää vapaa-ajalla jalat maassa. 

”Syövästä toivuttuani lähdin kuitenkin hyvän ystäväni Jonna Olkoniemen kanssa kokeilemaan rallia, ja kaikki sen hyvät puolet muistuivat mieleen”, hän kertoo.

Pian Hämäläistä kysyttiin mukaan Viron MM-ralliin. Ajatus hirvitti, sillä fyysinen kunto ei ollut vielä palautunut ennalleen sairastelun jälkeen. 

”Onneksi lähdin, sillä siellä viimeistään tajusin, että tämä on mun intohimoni. Niistä kisoista tuli iso käännekohta uralla”, Hämäläinen kertoo.

Keväällä 2021 ralliautoilija Emil Lindholm soitti ja pyysi Hämäläisen kartturiksi. Sen jälkeen kartturin työstä on tullut pikkuhiljaa täysipäiväistä työtä.

”Henkisesti ja fyysisesti tämä on tosi haastava laji, mutta en kadu sekuntia­kaan rallin parissa. Kun kisakausi on käynnissä, päivät venyvät nopeasti jopa 18-tuntisiksi, eikä välissä aina ehdi syödä. Moni ajattelee, että me vain istumme autossa, mutta totuus on kyllä toisenlainen”, hän kertoo.

Tutustu uuteen Hyundai SANTA FEhen ja liity mukaan ennakkokiinnostuneiden sähköpostilistalle.

Hevoset palautumiskeinona

Intensiivisen työn vastapainona Hämäläinen harrastaa edelleen hevosia. Omia hevosia häneltä löytyy kaksi.

”Kilpauraan niiden kanssa ei riitä aika, mutta treenaan kyllä kouluratsastusta tavoitteellisesti kotona ollessani”, hän kertoo.

Rallimaailmassa hevoset eivät mahdu ajatuksiin. 

Hevoset ovat palautumiskeino ja elämänlaadun parantaja, ralli taas intohimo ja päätyö.

”Se maailma on niin hektinen. Olen tehnyt itseni kanssa selväksi sen, että hevoset ovat palautumiskeino ja elämänlaadun parantaja, ralli taas intohimo ja päätyö. Hevoset joutuvat tulemaan kakkosena.”

Jako kahden eri maailman väliin on vaatinut oman ajatusmaailman hölläämistä. Se ei ole perfektionistille aina helppoa.

”Olen ihminen, joka haluaa tehdä asiat aina vähän aiempaa paremmin. Sekä rallissa että ratsastuksessa pätee se, että aina voi tulla treenaamalla vähän aiempaa paremmaksi. En usko, että olen koskaan täysin valmis missään. Virheitä pitää oppia käsittelemään ja niistä pitää päästä yli”, Hämäläinen pohtii.

Kehittymismahdollisuuksien lisäksi rallissa viehättää yhä vauhdin hurma. Hämäläinen kertoo olevansa adrenaliiniaddikti. 

”On vaikea selittää sitä tunnetta, joka autossa syntyy. Siinä syttyy tietty vapaudentunne. Vähän samanlainen tunne syntyy hevosen kanssa maastossa laukatessa täysiä, kun hevonen on yhtä ratsastajan kanssa. Tunne on ihan mahtava.”

Tutustu uuteen Hyundai SANTA FEhen ja liity mukaan ennakkokiinnostuneiden sähköpostilistalle.


”Traileri ja kaksi hevosta painavat yhteensä noin 2,5 tonnia. Tällaista kuormaa ei mikä tahansa auto voi vetää”, Reeta Hämäläinen kehaisee.

Liikkumisen vapautta

Myös kotioloissa auto merkitsee Hämäläiselle ennen kaikkea vapautta. Kotona Hämäläinen ajaa Hyundain Santa Feta, jolla pärjää kelissä kuin kelissä – myös silloin, kun hevoset matkustavat Hämäläisen mukana. 

Auto valikoitui Hämäläisen autotalliin etenkin sen vetokyvyn ansiosta.

”Minulle on tosi iso asia arjessa se, että voin lähteä kotipihasta liikkeelle ihan milloin vain, melkeinpä minne vain. Kilometrejä kertyy vuosittain jäätävä määrä. Tykkään ajaa mökille Keski-Suomessa ja ajelen kotona ollessa päivittäin Porvooseen tai Helsinkiin”, Sipoossa asuva Hämäläinen kertoo.

Vaikka Hämäläinen viihtyy auton ratissa ja kartturina, on tiettyjä hetkiä, jolloin hän ei mielellään auton etupenkille istu.

”Istun mielelläni takapenkille silloin, kun siirryn kisoissa esimerkiksi hotellille. Ne ovat usein ainoita lepohetkiä kisamatkoilla”, hän kertoo.

Top 3.
SANTA FEn parhaat puolet

  1. ”Autolla on uskomaton vetokyky, ja sillä voi helposti vetää kahta hevosta. Traileri ja kaksi isoa hevosta painavat helposti yhteensä 2,5 tonnia. Tällaista kuormaa ei ihan mikä tahansa auto voi vetää.”
  2. ”En ole aiemmin omistanut isoa maasturia, joten halusin kokeilla tällaista autoa. Pääsin testaamaan Santa Feta ensi kerran noin kymmenisen vuotta sitten, ja se teki hyvän vaikutuksen. Oli hienoa ajella mökkitiellä nelivetoisella autolla, jolla pärjää lähes missä vaan, milloin vain.”
  3. ”Olen vähän vanhakantainen autoilija ja tykkään polttomoottorin äänestä. Seuraan mielenkiinnolla sähköautoilun kehitystä, mutta vielä vastaavaa sähköistettyä autoa ei taida markkinoilta löytyä – ainakaan tällaisilla ominaisuuksilla.”

Reeta Hämäläinen

  • s. 1988
  • Voitti Emil Lindholmin kanssa vuonna 2022 maailmanmestaruudet WRC2- ja WRC2
  • Junior -sarjoissa. Kilpailee vuonna 2023 Lindholmin kanssa WRC2-sarjassa. Kaksikko kuuluu Hyundai Motor­sport Driver Development Programmeen. 
  • Hämäläinen on osallistunut myös kahteen MM-sarjan osakilpailuun WRC-autolla Kimmo Kurkelan ja Janne Tuohinon parina.
  • Ensimmäinen WRC-autolla MM-ralliin osallistunut suomalainen nainen.

Tutustu uuteen Hyundai SANTA FEhen ja liity mukaan ennakkokiinnostuneiden sähköpostilistalle.

Teksti  Pi Mäkilä  |  Kuvat  Miika Kainu