Close

Jari Huttunen voitti Hyundai i20 R5:lla Puolan rallimestaruuden

Hyundai i20 R5-autolla kilpailevat Jari Huttunen ja Mikko Lukka varmistivat Puolan kansallisen rallimestaruuden. Suomalaismestarit voittivat asfalttialustalla ajetun rallisarjan ensiyrittämällä. Huttusen ja Lukan kilpailukausi jatkuu Hyundai i20 R5:lla ensi viikonloppuna Sardinian MM-rallissa.

Puolalaisen 2BRally Teamin Hyundai i20 R5:lla kilpailleet Jari Huttunen ja Mikko Lukka varmistivat eilen Puolan kansallisen rallisarjan mestaruuden ensiyrittämällä. Koronapandemian takia kolmen osakilpailun mittaiseksi supistunut asfalttirallisarja oli suomalaiskaksikon näytöstä alusta loppuun. Huttunen voitti sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua ja sijoittui sarjan päättäneessä Rajd Świdnicki -rallissa toiseksi.

Huttunen aloitti mestaruuden ratkaisseen Rajd Świdnicki -rallin vahvasti, kellottamalla avauspäivän jokaiselle EK:lle pohja-ajan. Kesken viikonlopun kilpailun tuli tieto sarjan neljännen ja viimeisen mestaruusosakilpailun Košice-rallin peruutuksesta, joten Huttusella oli 14 pisteen etumatka muihin.

Sunnuntaina ajo-olosuhteet muuttuivat sateisiksi ja haastaviksi. Huttunen aloitti päivän pohja-ajalla, mutta liukasteli seuraavalla EK:lla ulos ja putosi kilpailussa viidenneksi. Hurja nousu nosti suomalaiskaksikon ennen rallin viimeistä erikoiskoetta uudelleen johtoon, mutta päätöserikoiskokeella koettiin jälleen dramatiikkaa. Huttusen Hyundain vasen takarengas puhkesi ja suomalaiskaksikko putosi rengasrikon seurauksena kärkipaikalta toiseksi. Tulos riitti kuitenkin mestaruuden voittamiseen kahdeksan pisteen erolla seuraavaan.

– Toisen kilpailupäivän erikoiskokeilla vauhtimme oli kohdallaan, mutta viimeisen pätkän rengasrikko vesitti voiton. Emme mielestäni osuneet mihinkään, mutta loppumatkasta renkaasta ei ollut enää mitään jäljellä. Kakkossijoihin en ole tyytyväinen, mutta totta kai mestaruus nyt lämmittää. Ja tiimimme puolesta olen todella iloinen. Mestaruus on heille tärkeä asia, kertoi Huttunen.

Jari Huttunen ja Mikko Lukka, Hyundai i20 R5, Puolan rallimestaruus 2020

Yhteistyö puolalaistiimin kanssa sujui koko kauden hyvin. Huttunen myös näkee, että asfalttialustalla kilpailtu Puolan rallimestaruussarja toi hänelle tärkeää kokemusta tulevaisuutta ajatellen.

– Automme Hyundai i20 R5 on tällä hetkellä hyvässä iskussa ja se istuu minulle hyvin käteen.

Asfalttikokemusta on kertynyt tällä kaudella reilusti lisää ja kokemus on tuonut luottamusta asfaltilla ajamiseen. Rallit osoittivat, että kärjen taso Puolassa on kova ja kilpailut ovat hyvin järjestettyjä. Pääsin ajamaan erityyppisiä asfalttiteitä ja myös viimeisessä rallissa tiet olivat omanlaisiaan, joten tästä on varmasti hyötyä tulevaisuutta varten, Huttunen muistutti.

Hyundai Motorsportin asiakastoimintojen johtaja Andrew Johns iloitsi myös suomalaiskaksikon mestaruudesta:

– Jarin ja Mikon kausi 2020 Hyundai i20 R5:n ratissa ja yhteistyö Hyundai Racing Polandin kanssa on ollut erinomaista. Kaksi voittoa kolmesta ja päätösosakilpailun toinen sija kertovat vahvasta suorituskyvystä, joka päättyi heidän ensimmäisellä yhteisellä kaudellaan mestaruuteen. Olen vakuuttunut siitä, että Jari ja Mikko saavuttavat Hyundaillaan rallin MM-sarjan yhteydessä ajettavassa kansainvälisessä WRC3-sarjassa lisää hyviä tuloksia.

Puolan rallimestaruussarja 2020:

  1. Jari Huttunen – Mikko Lukka Hyundai i20 R5 93 pistettä
  2. Grzegorz Grzyb – Michał Poradzisz (POL) Škoda Fabia R5 Rally Evo 85 pistettä
  3. Lukasz Kotarba – Tomasz Kotarba (POL) Citroën C3 R5 53 pistettä

Jari Huttunen ja Mikko Lukka, Hyundai i20 R5, Puolan rallimestaruus 2020

Huttusen ja Lukan kilpailukausi jatkuu Hyundai i20 R5:lla lokakuun toisena viikonloppuna Sardinian MM-rallissa.