Close

Hyundain tallipäällikkö varmana rallin MM-sarjan tulevaisuudesta: ”Hybridiautot tarvitaan”

Rallin MM-sarja elää muutosten aikaa. Uuden aikakauden WRC-autot jäävät varmuudella viimeisiksi, joita kiidättää pelkästään polttomoottori. Uusien sääntöjen mukaisilla autoilla ajetaan jo kaudella 2022.

Yleismaailmallinen tilanne on puskemassa MM-rallitiimit selkä seinää vasten. Perinteiset polttomoottorilla liikkuvat autot ovat jäämässä historiaan nopeammin kuin moni arvaakaan. Kansainvälisen autoliitto FIA:n odotetaan nuijivan tulevaisuuden, vaihtoehtoisiin polttoaineisiin perustuvat rallisäännöt pöytään jo kuluvan vuoden syyskuussa.

Hyundain tallipäällikkö Andrea Adamo on pohdiskellut rallin tulevaisuutta jo pidemmän aikaa.

– En sano sitä, että olemme valmiita muutokseen. Mutta jos sitä ei tapahdu, en voi olla varma, onko Hyundai mukana jatkossa. Hybridi tarvitaan, jotta olemme mukana – se ei ole minun tahtoni, vaan korealaisen esimieheni, Adamo sanoo.

Italialainen ei näe rallille vastaavaa kohtaloa, jonka rallicrossin MM-sarja koki hiljattain, kun tehdastiimi toisensa jälkeen pelästyi sähköistymispuheita.

– Rallicrossin ja rallin MM-sarja ovat eri asioita. En myöskään välitä siitä, mitä Citroen tekee. Puhumme FIA:n kanssa asioista, ja olen varma että asioita tapahtuu. Autonvalmistajat yhdessä haluavat sitä, että ratkaisu löytyy. Olen optimistinen asian suhteen.

Optimismi tarkoittaa myös sitä, että Adamo – kuten useat muutkin sarjan tallipäälliköt – haluavat rallisäännöt julki vielä tämän vuoden aikana.

– Prototyypin rakentamiseen vaaditaan säännöt. Täytyy tietää, kuinka monimutkaisesta systeemistä on kyse. Hybridi sen on oltava, mutta fiksu ratkaisu. Ei tapeta sarjaa, vaan turvataan sen jatkuvuus.

Uudet ratkaisut tuovat kenties lajin suurimman teknisen haasteen, joka MM-sarjassa on milloinkaan nähty. Adamon mukaan kyse ei ole kuitenkaan ylivoimaisesta punnerruksesta, sillä siviililiikenteessä vaihtoehtoiset polttoaineet ovat olleet mukana jo useiden vuosien ajan.

– Olen innoissani takaamaan väelleni työn, joka on jatkossa erilaista. Maailmassa on jo paljon sähkö- ja hybridiautoja – ei puhuta mistään avaruusaluksista, sillä äitinikin voisi ostaa sellaisen. En näe ongelmaa niillä kilpailemisessa. FIA voi tehdä mitä vain, mutta me tiimit teemme töitä yhdessä. Tämä on yhteinen kiinnostus meille. Autonvalmistajilla on tarpeita, ja niihin pitää löytää ratkaisu.

Adamo puhuu tulevasta rauhoittavaan sävyyn. Muutos on miehen mielestä välttämätön, eikä sisällä mitään järisyttävää.

– Tämä on kaiken kaikkiaan pienempi juttu kuin ihmiset luulevat. Ilman näitä uusia ratkaisuja tiimejä olisi vähemmän, mikä voisi olla lajille vaarallista, niputtaa Adamo.

Toimittaja: Miika Wuorela

Kuvat: Hyundai Motorsport