Close

Hyundaille ensimmäinen Suomen MM-rallin voitto

Hyundai Motorsportin Ott Tänak ja Martin Järveoja ovat ajaneet kolmannen kerran Suomen MM-rallin voittoon. Ykköstila oli Hyundaille historian ensimmäinen Jyväskylässä. Hyundain kokonaispanoksen täydensivät Teemu Suninen ja Mikko Markkula, jotka ajoivat Hyundai i20 N Rally2:lla WRC2-luokan voittoon ja rallin yleiskilpailussa kahdeksanneksi.

Kauden kahdeksas MM-osakilpailu Suomen MM-ralli oli Hyundaille täysosuma. Viron Ott Tänak ja Martin Järveoja lennättivät Hyundai i20 N Rally1 -autonsa uskomattomaan lentoon, joka päättyi virolaiskaksikon kolmanteen ja Hyundai Motorsportin ensimmäiseen voittoon Jyväskylässä.

Suomen MM-rallin kolmannella voitolla Tänak liittyi samaan voittokerhoon yhdessä Juha Kankkusen, Sebastien Loebin ja Jari-Matti Latvalan kanssa.

Loistava viikonloppu meiltä. Rallin viimeiset erikoiskokeet olivat aika stressaavia, mutta pääasia oli, että pääsimme perille ja voitimme.

– Loistava viikonloppu meiltä. Rallin viimeiset erikoiskokeet olivat aika stressaavia, mutta pääasia oli, että pääsimme perille ja voitimme. Myönnän, että jo perjantain jälkeinen tulos oli yllätys. En uskonut etukäteen johtavani rallia, mutta kun näimme suorituskykymme niin puskin niin kovaa kuin pystyin. Nyt on akku ihan tyhjä.

– Kiitokset vaimolleni kaikesta siitä tuesta, jota hän on kauden aikana antanut, Tänak muistutti rallin maalissa.

Ott Tänak ja Teemu Suninen Secto Rally Finlandissa 2022

Tänakin tallikaveri Thierry Neuville oli viidenteen sijaansa tyytyväinen.

– Tämän tyyppisen tieprofiilin MM-osakilpailut, kuten Viro ja Suomi, eivät ole vahvuusalueellani. Viides sija oli ihan ok. Seuraavaksi päästään tutummalle alustalle eli asfaltille. Odotan syksyn asfalttiralleilta paljon, Neuville totesi.

Hyundai Motorsportin voitokas tiimi Secto Rally Finlandin 2022 podiumilla

Hyundain loistavaa menoa täydensivät WRC2-luokassa Teemu Suninen ja Mikko Markkula. Kaksikko ajoi Hyundai i20 N Rally2:lla koko rallin ajan luokan kärjessä. Hyväksytyllä tuloksella he olisivat tuoneet autonsa ensimmäisen kerran MM-tasolla ykköspaikalle.

– Hyvä ja ehjä viikonloppu. Ei yhtään virhettä. Osoitimme Jyväskylässä, että meillä on voittaja-auto alla. Tiesimme, että rallin voitosta tulee sekuntikamppailu. Puskettiin koko ajan, mutta niin tekivät muutkin, Suninen totesi rallin maalissa.

Viikonlopun päätteeksi WRC2-luokan voittajaksi Secto Rally Finlandissa alustavasti kruunatun Hyundai-kuljettaja Teemu Sunisen kilpailusuoritus kuitenkin hylättiin kilpailun jälkeisessä katsastuksessa, jossa todettiin että hänen kilpa-autonsa etupuskurin olleen liian kevyt. Hyundai Motorsportin vastine asiaan oli, että etupuskuri ei ollut auton alkuperäinen osa, vaan korvaava osa, joka oli jäänyt testien jälkeen autoon.

Sunisen hylkäyksen myötä WRC2-luokan voittoon nousi Emil Lindholm, toiseksi Viron Egon Kaur ja kolmanneksu niin ikään Hyundailla ajanut Uuden-Seelannin Hayden Paddon.

Rallin MM-sarjan seuraava osakilpailu on ohjelmassa 18.–21. elokuuta Belgiassa.

Tuloksia:

Suomen MM-ralli, Jyväskylä:

  1. Ott Tänak (EST) – Martin Järveoja (EST) Hyundai i20 N Rally1 2:24:04.6
  2. Kalle Rovanperä – Jonne Halttunen Toyota GR Yaris Rally1 + 6.8
  3. Esapekka Lappi – Janne Ferm Toyota GR Yaris Rally1 + 1:20.7
  4. Elfyn Evans (GBR) – Scott Martin (GBR) Toyota GR Yaris Rally1 + 1:37.6
  5. Thierry Neuville (BEL) – Martijn Wydaeghe (BEL) Hyundai i20 N Rally1 + 2:18.0

* Tiedotetta korjattu 8.8.2022 vastaamaan kilpailun lopullisia FIA:n vahvistamia tuloksia.