Close

Hyundailla kaksijakoinen aloitus Neste Rallissa

Vauhtia ja dramaattisia tilanteita. Sitähän rallin MM-sarja yleensäkin tarjoaa, mutta Neste Ralli on kalenterin takuuvarma toimintajännäri, eikä avauspäivä tuottanut pettymystä tässä suhteessa.

Pahoja ulosajoja ei sattunut kenellekään, mutta Hyundain kokonaistulosta sumensi Thierry Neuvillen ja Andreas Mikkelsenin lievät ulkoilut.

Niinpä olikin aavistuksen yllätyksellistä, että tiimin kolmosautossa istuva Hayden Paddon vastasi parhaasta suorituksesta perjantain erikoiskokeilla.

Uusiseelantilainen paransi päivän aikana otteitaan pala kerrallaan ja illalla mies oli jo kavunnut kokonaiskisan neljänneksi. Paddon lähtee lauantaihin tiukassa tuntumassa Jari-Matti Latvalan kanssa. Suomalainen on vain 13,3 sekunnin päässä edellä, eikä eroa rallia johtavaan Ott Tänakiin ole 36,4 sekuntia enempää.

– Voimme olla melko iloisia tähän avauspäivään, vaikka muutamia riskejä olisimme voineet ottaa enemmän. Emme halunneet ylisuorittaa, koska olimme keskittyneitä oikeiden säätöjen löytämiseen. Aamun lenkillä piti sopeutua olosuhteisiin, ja nuottimmekin olivat paikoin liian hitaat. Aloimme kuitenkin nauttia autostamme ja ajostamme. Olemme olleet tasaisia ja vauhti on ollut hyvää, mikä on auttanut meitä pysymään kärkikolmikon vauhdissa. Tämän pohjalta rakennamme seuraavat kaksi kisapäivää, Paddon tuumaili.

Thierry Neuville lähti Jyväskylään MM-sarjan piikkipaikalla, ja sillä sijalla hän myös pysyy lähes varmuudella. Tällä hetkellä belgialaisen osakkeet eivät ole aivan kovinta huutoa, sillä pari ajovirhettä ja aura-auton rooli tarkoittavat sitä, että Neuvillen nimi löytyy vasta kymmenenneltä sijalta. Eroa kärkeen on 57,7 sekuntia.

– Ensimmäisenä tiellä oleminen, etenkin tässä rallissa, tekee elämästä todella hankalaa. Emme pystyneet paljoakaan tekemään, sillä taistelimme niin pidon kuin tasaisuudenkin kanssa. Eikä virheeni EK5:llä auttanut asiaa, kun olimme liian optimistisia nuotin kanssa. Ajattelin korjaavani sen, mutta sitten missasin seuraavan mutkan ja menimme ojaan. Sen jälkeen piti ottaa vähän iisimmin. Mekaanikot tekivät hyvää työtä puolenpäivän huollossa. Menetämme joitain sijoja Sebastien Ogieriin nähden, joten iloinen ei voi oikein olla, joskin tiesimme tämän olevan kovaa.

Juurikaan parempaa kerrottavaa ei illan hämärtyessä ollut kerrottavana Andreas Mikkelsenilläkään. Norjalainen vieraili ojassa heti aamupäivän lenkillä ja huollossa paloi ylimääräistä aikaa vielä neljä minuuttia, mikä aikasakoksi muutettuna tarkoitti 40 sekuntia.

Mikkelsen on rallissa vasta sijalla 16, ja eroa kärkeen on kertynyt jo yli viisi minuuttia.

– Rallin alku on ollut meille todella haastava. Teimme virheen EK4:llä, mutta vauhtia puuttui koko päivän. Kuulin nuotin väärin; ajattelin Andersin sanoneen viisi miinus, kun sen piti olla neljä, mikä on melko eri nuotti. Meillä oli pehmeä kaato, mutta suomalaiskatsojat tönäsivät meidät takaisin tielle. Vielä on tehtävää oikean fiiliksen löytämisessä, mutta toivomme heti lauantaihin tuoretta alkua.