Close

Hyundai-tallikaverusten kissa-hiiri -leikki Saksan MM-rallissa

Vain 0,1 sekunnin tähden. Se oli marginaali kahden palkintokorokkeelle ajaneen Hyundai-kuljettajan välillä Saksan MM-rallissa.

Sordo09D16cm166_Saksa_1000x667

Dani Sordo ja Thierry Neuville vastasivat Saksan rallissa päätöspäivän kovimmasta taistelusta. Miesten tehtävä oli sunnuntaiksi selkeä; kakkospaikkaa pitänyt Andreas Mikkelsen oli tiputettava kelkasta ja valloitettava palkintokoroke. Sen miehet myös tekivät, mutta millä tavalla. Kun kisan 18. erikoiskoe oli ajettu, jäi Sordon ja Neuvillen väliin pienin mahdollinen aikayksikkö.

Espanjalainen vei reilun 300 kilometrin ajon jälkeen kakkossijan vain 0,1 sekunnin erolla Neuvilleen. Syystäkin oli mies tyytyväinen.
– Se oli uskomattoman tiukkaa, mutta olen helpottunut ensimmäisestä palkintokorkesijastani tällä kaudella. Olemme päässeet lähelle jo neljässä osakilpailussa, joten olihan se mahtavaa saavuttaa tällainen tulos nyt.
– Pidimme haastavissa olosuhteissa keskittymisemme, ja se palkittiin nyt täydellisesti, Sordo muikisteli.

Neuville09D16cm193_saksa_1000x667
Kolmanneksi jätetty Neuville ei myöskään työntänyt päätään pensaaseen.
– Se oli hiuksianostattava taistelu loppuun asti. Teimme kaikkemme, ja olen tyytyväinen kolmanteen sijaani. Tämä oli erityinen tiimitulos vaikeasti ennustettavissa olosuhteissa. Nyt katseemme on jo kohti Korsikaa.

Kolmas Hyundai viiden parhaan joukossa oli Hayden Paddon, joka taisteli läpi haastavan viikonlopun.
– Tämä ei ollut mutkaton ralli meille. Saimme kyllä hyvän pistepotin viidennestä sijasta, ja nousimme sillä sarjan jaetulle kolmannelle sijalle. Viikonloppui kului opetellessa tämän kisan metkuja.

Tallipäällikkö Michel Nandanille tuloslista oli erittäin mieluisaa luettavaa.
– Olipahan lopputulos! Tiesimme, että tiukkaa siitä tulee, mutta ei kukaan osannut tällaista ennustaa. Haluan onnitella kaikkia kuljettajiamme ja heidän kartanlukijoitaan. Oli fantastista saada kaksi autoa palkintokorokkeelle. Tämä toi lisää luottamusta siihen, että autollamme voi menestyä myös monenlaisissa asfalttiolosuhteissa.

Sordo09DE16sv246_Saksa_1000x667