Close

Hyundai Motorsport – valmiina MM-rallin mestaruustaistoon

Hyundai Motorsport lähtee kuudenteen MM-rallikauteensa tiukasta tilanteesta. Huolimatta lukuisista hyvistä yrityksistä, on maailmanmestaruus toistaiseksi jäänyt tiimin ulottumattomiin.

Alkavalle kaudelle tiimi on saanut uuden vahvistuksen, Sébastien Loebin, MM-rallin yhdeksänkertaisen maailmanmestarin

Paljon mahdollista, vaikka Loeb, 44, urakoikin näillä näkymin vain kuusi osakilpailua. Lukumäärää huomattavasti tärkeämpi fakta on se, että kokemuksellaan ranskalainen tuo taatusti oman panoksensa myös auton kehittämiseen.

Jo viime kauden kolmessa vierailussaan Loeb osoitti, ettei taito ajaa kovaa ole kadonnut minnekään. Vauhdin puolesta mies olisi voinut jokaisen rallin, johon osallistui, mutta tekniset ongelmat lykkäsivät täysosuman syksyn Katalonian ralliin.
Liekö Loeb halunnut nokittaa maanmiehensä Sébastien Ogierin saavutuksia, sillä Ogier on saavuttanut voittoja jo kolmella eri automerkillä ja mestaruuksiakin kahdella, kun Loeb vastaavasti on ajanut kaikki tähänastiset täysosumansa samalla automerkillä.

Hyundai Motorsport julkaisi uudet WRC-autot Birminghamissa järjestetyssä tilaisuudessa

Tiimin näkökulmasta asiat ovat kokonaisuudessaan paremmin kuin hyvin. Tiimin ykköstähtenä jatkaa yhä Thierry Neuville, joka pääsi jälleen viime kaudella varsin lähelle uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta. Nyt sekä Neuville että Hyundai ovat kuitenkin tilanteessa, jossa mestaruus on ainut hyväksyttävä asia.

Tulitukea Neuvillelle antaa Andreas Mikkelsen, joka näillä näkymin kisailee myös jokaisessa 14 osakilpailussa. Kolmannen auton Loebin kanssa jakaa Dani Sordo, jonka kisaohjelma koostuu kahdeksasta osakilpailusta.
Muita muutoksen tuulia tiimin kokoonpanoon puhalsi hieman yllättäenkin päällikkörintamalta. Tiimiä perustamassa ollut tallipäällikkö Michel Nandan jättää Hyundain kuuden palvelusvuoden jälkeen. Hänet korvaa jatkossa tiimin toiseksi johtohahmoksi Alain Penassen rinnalle nouseva Andrea Adamo.

Hyundai Motorsportin Andrea Adamo

Näin ollen on perusteltua sanoa, että Hyundai Motorsport reagoi kaikin mahdollisin tavoin kuumimman menestyksen uupumiseen. Vaikka i20 WRC:lla on kyetty voittamaan osakilpailuja säännöllisesti, ja olemaan mukana mestaruustaistelussa kalkkiviivoille asti, on autotehtaan päämajan kirjanpidossa erityinen painoarvo mestaruudelle, jonka markkinoinnillinen hyöty on muita sijoituksia selvästi suurempi.

Lähtökohdat MM-rallikauteen 2019 ovat Hyundailla sanalla sanoen raikkaat, sillä uuden lehden kääntämistä tiimin historiassa on pohjustettu pitkään ja hartaasti. Paljon jää myös kiinni siitä, millaisen yhteispelin Neuville ja Loeb etunenässä saavat aikaiseksi – tiimin muita kuljettajia unohtamatta. Viime kaudella nimenomaan kolmannen auton tuomat pisteet olivat kultaakin kalliimpia mestaruustaistelussa. Mikäli sama trendi jatkuu, on automerkkien välinen MM-titteli kenties aiempaa selkeästi lähempänä.

Vaikka yhden miehen harteille ei tiimityössä kannata laskea liian raskasta kuormaa, on selvää, että Loeb palkattiin tiimiin vain voittamaan. Eikä mies toisaalta tyydy itsekään vähempään, joten kutkuttavan kovasta kombinaatiosta on Hyundai-Loeb –akselilla kyse.

Toimittaja: Miika Wuorela

Kuvat: Hyundai Motorsport