Close

Hyundai Motorsport uusien sopimusten myötä rallin MM-sarjan sinivalkoisin tiimi

Hyundai Motorsport vahvistaa sitoutumistaan FIA ralli MM-sarjaan (WRC) ja lajin nouseviin tähtiin, käynnistämällä Hyundai Motorsport Driver -kehitysohjelman (HMDP) uudelleen.

Ensimmäistä kertaa vuonna 2017 perustetun HMDP-ohjelman avulla Hyundai Motorsport pyrkii rakentamaan tiimin tulevaisuutta tarjoamalla nuorille kuljettajille ympäristön ja resursseja keskittyäkseen, harjoitellakseen ja kehittääkseen taitojaan, jotta heistä tulee seuraavan sukupolven Rally1-kuljettajakandidaatteja. Nykyiset WRC2-kuljettajat Teemu Suninen ja Emil Lindholm on valittu mukaan ohjelmaan välittömästi.

Tiimi ilmoittaa, että Suninen korvaa Hyundai i20 N Rally1 Hybridin ratissa edesmenneen Craig Breenin Viron ja Suomen MM-ralleissa. Osana HMDP:tä suomalaiskuljettaja ajaa myös kehitystestejä Hyundai i20 N Rally1 Hybridillä ja Hyundai i20 N Rally2:lla sekä osallistuu tapahtumaa edeltäviin testitoimintoihin. Dani Sordon suunnitelmat pysyvät loppukauden ajan ennallaan. Loput Sunisen MM-ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.

HMDP kehittää myös nykyistä Hyundai Motorsport Customer Racing WRC2 -ohjelmaa eteenpäin. Hyundai i20 N Rally2 -auton kehitystä tehostetaan ja sen rooli Hyundai Motorsport -järjestelmässä kasvaa. Lindholmin on määrä kilpailla Hyundai i20 N Rally2 -autolla heinäkuun Viron MM-rallissa, ja nuoren suomalaiskuljettajan lisäsuunnitelmat WRC2-luokassa tiedotetaan aikanaan. Fabrizio Zaldivar jatkaa WRC2-ohjelmaansa suunnitellusti.

Hyundai Motorsport jatkaa kuljettajamarkkinoiden seurantaa kauden 2023 aikana, laajentaakseen ohjelman avulla kuljettajavalikoimaansa ja kehittääkseen tulevaisuuttaan kaudelle 2024 seuraavan sukupolven WRC-kuljettajien avulla.

Hyundai Motorsportin presidentti Sean Kim: ”Olemme iloisia voidessamme käynnistää uudelleen Hyundai Motorsport Driver -kehitysohjelman välittömästi. Meillä on jo kokeneita kuljettajia Thierryssä, Esapekassa ja Danissa, mutta nyt katsomme nuorempaan sukupolveen ja autamme heitä toteuttamaan potentiaaliaan. Ohjelma vahvistaa sitoutumistamme WRC:hen ja myös nouseviin kykyihin. Hyundain kaltaiselle valmistajalle on tärkeää tukea nuoria kuljettajia, koska haluamme antaa heille mahdollisuuden ottaa seuraavat kehitysaskeleet tuleviksi maailmanmestareiksi”.

Hyundai Motorsport -tiimin johtaja Cyril Abiteboul: ”Hyundai Motorsport Driver -kehitysohjelma ei ole täyttämässä mitään puuttuvaa aukkoa, vaan kysymys on strategisesta alustasta, jolla varmistetaan, että Hyundailla on useita eri vaihtoehtoja valita kuljettaja nuorten kuljettajien joukosta. Meillä on jo mielenkiintoinen tiimi, jossa mukana ovat Teemu ja Emil, ja odotan innolla sitä, kun alamme rakentamaan ohjelmaa eteenpäin ja saamme tukea heidän kehitystään”.

Hyundai Motorsportin asiakaskilpailupäällikkö Andrea Cisotti: ”HMDP on yksi tapa, jolla voimme kasvattaa nuoria kykyjä Hyundai Motorsportilla. Kun olemme ohjelman myötä asettaneet mittapuun nuorten kuljettajin kehittämiseen, sen avulla voimme entisestään kehittää Hyundai Motorsport Customer Racingin tuotteita ja siten kykyämme houkutella potentiaalisia uusia asiakkaita. Kysymys on molempia osapuolia hyödyntävästä tilanteesta, koska ohjelman avulla voimme jatkaa Hyundai i20 N Rally2:n kehitystyötä ja edistää tavoitteitamme olla luokan johtava valmistaja”.

Teemu Suninen: ”Tämä on loistava tilaisuus päästä takaisin huippuluokan autoon, jota olen todella jo ikävöinyt. Viro ja Suomi ovat olleet minulle aiemmin vahvoja MM-ralleja, mutta on suuri haaste oppia käyttämään Hyundai i20 N Rally1 -hybridiä ja sen hybridijärjestelmää rajoitetulla testimäärällä. Molemmat rallit tunnetaan sprinttiralleina, joissa hyvään tulokseen tarvitaan 110 prosenttinen itseluottamus sekä ajo heti ensimmäisestä mutkasta lähtien kaasu pohjassa. Se vaatii minulta kärsivällisyyttä ja vain aika näyttää, miten siinä onnistumme. Tavoitteeni on oppia ajamaan uutta Rally1-autoa askel askeleelta ja sitä kautta nostaa vauhtiani sekä tuoda hyviä pisteitä tiimillemme”.

Emil Lindholm: ”Olen todella innoissani mahdollisuudesta olla osa lajiin sitoutunutta maailman menestyneempää rallitiimiä. Päätökseni liittyä Hyundai Motorsportille johtuu ensisijaisesti brändin todistetusta menestyksestä rallissa ja erityisesti heidän sitoutumisestaan nuorten kuljettajien kasvattamiseen. Tallin vahva omistautuminen rallille sopii täydellisesti oman intohimoni ja kunnianhimoni kanssa. Näen Viron MM-rallin erinomaisena starttina matkallemme Hyundain kanssa. Viron MM-ralli on ollut aiempina vuosina tiimille sekä itselleni vahva kilpailu, mikä lisää itseluottamusta. Uskon vakaasti, että meillä on tällä kaudella kaikki mahdollisuudet nousta useita kertoja palkintokorokkeelle”.