Close

Hyundai Jyväskylässä – Lupauksia paremmasta

Hyundain WRC-autoja on Neste Rallissa nähty vuosien mittaan useiden eri kuljettajien käsissä. Merkki tuli tutuksi suomalaisille jo tiimin hakiessa kokemusta etuvetoisella Coupe Kit Car:lla.

Korealainen autonvalmistaja oli vielä 1990-luvun loppupuolella jotain uutta ja ihmeellistä rallin MM-sarjassa. Japanilaiset kyllä tunnettiin, joten aasialainen osaaminen oli hyvin tiedossa. Sitä samaa odotettiin myös Hyundailta, vaikka Korean perinteet automarkkinoilla ovatkin olleet vasta kasvuvaiheessa.

Hyundai pohjusti sarjaan liittymistään vuosina 1998 ja 1999, jolloin tiimi vielä kilpaili F2-kategoriaan kuuluneilla, etuvetoisilla Coupe Kit Car –malleilla. Heti vuosituhannen alusta oli kuitenkin sitten tosi kyseessä. Uutta Accent WRC:ia oli hiottu Englannin Milton Keynesissa pääpaikkaansa pitäneessä tiimissä huolella – niin että ensimmäisen kauden kuljettajat, Kenneth Eriksson ja Alister McRae saattoivat lähteä myös Jyväskylään menestys mielessään.

MM-sarjaan mukaan tulo on ollut jokaiselle tiimille enemmän tai vähemmän haasteellinen, ja sitä se oli myös Hyundaille. Ensimmäisen vuoden parhaaksi noteeraukseksi jäi McRaen yhdeksäs sija.

Vuosina 2001 ja 2002 menestystä varmistamaan oli palkattu myös nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen, joka kuitenkin joutui keskeyttämään molemmilla kerroilla. Vuonna 2002 Freddy Loix sivusi tiimin parasta tulosta, ja oli yhdeksäs, mutta kärjen saavuttaminen tuntui lähes toivottamalta tehtävältä.

Kaudella 2003 ratissa istuivat Armin Schwarz ja Freddy Loix, minkä lisäksi valikoituihin MM-ralleihin osallistui myös Jussi Välimäki. Hyundain ensimmäinen ajanjakso MM-sarjassa päättyi sijoihin 10. ja 12. Paluuta saatiin odottaa kymmenen vuotta.

Kun Hyundai uudelleen päättäytyi uskaltautua mukaan sarjaan, oli rallitiimin suunnittelu tehty täysin eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Nyt ohjelmaa johdetaan Koreasta, vaikka vetovastuu onkin annettu Alzenaun päämajalle, mistä käsin tiimiä on operoitu tammikuusta 2014 lähtien.

Mestaruuksien makuun tiimissä ei toistaiseksi ole vielä päästy, mutta kuluva kausi on osoittanut tavoitteen olevan aiempaa lähempänä.

Tulokset paranevat

Selkeästi parhaimman yhteismenestyksensä tiimi saavutti Jyväskylässä kaksi vuotta sitten. Tuolloin molemmat pisteitä kerääviksi ilmoitetut kuljettajat, Thierry Neuville ja Hayden Paddon ylsivät maaliin. Eivät aivan palkintokorokkeelle, mutta sijat neljä ja viisi maistuivat kyllä tiimille.

Ensimmäinen vuosi uudella autolla ja uudella miehityksellä toi Juho Hännisen ajamana rallin kuudennen sijan. Heti seuraavana vuonna meni kuitenkin pari pykälää paremmin Neuvillen ehdittyä neljänneksi.

Kahden oppivuoden jälkeen tiimin kokonaispanos ja –onnistuminen vain kasvoivat, sillä Neuvillen uusittua neljännen sijansa, hyvät tiimipisteet varmistamassa oli myös Paddon, joka ennätti viidenneksi. Tuo oli myös uusiutuneen i 20 WRC:n ainoaksi jäänyt kerta Jyväskylässä, sillä vuoden 2017 alusta voimaan tulleet uudet rallisäännöt laittoivat kaiken jälleen kerran uusiksi.

Viime vuodesta käteen jäi sarjan kakkossijalta kisaan lähteneen Neuvillen kuutossija, joka kuitenkin riitti nostamaan belgialaisen jaettuun sarjajohtoon. Tiimin panosta täydensi yhdeksänneksi ehtinyt Dani Sordo.

Meneillään on uuden tulemisen viides vuosi, ja vauhti vain kiihtyy. Täysosuma tiimiltä on Neste Rallissa vielä jäänyt puuttumaan, mutta Thierry Neuvillen hyvä vauhti kuluvan vuoden sarjassa antaa odottaa hyvää myös Suomessa.

Ennakkotestinsä tiimi ajoi pääosin Viron puolella, mutta Suomessa testivastuutta ennättivät jakamaan vielä Neuville ja Andreas Mikkelsen, jotka kahteen pekkaan ajoivat kolme päivää Keski-Suomessa.

Tänä vuonna Neste Rallissa kilpailee tiimin väreissä kolme virallista WRC-kuljettajaa; Neuville, Mikkelsen ja Paddon, joiden lisäksi myös Jari Huttusta satelliittitiimi Sarrazin Motorsportin ajattamalla autolla voi pitää tiimin kokoonpanoon kuuluvaksi. Huttusen alla pärisee i20 R5 –auto, jolla mies taistelee luokkavoitosta.

Hyundain tulokset Neste Rallissa 2000-03 ja 2014-2017

2000: Kenneth Eriksson 15. ja Alister McRae 9.
2001: Kenneth Eriksson 12. ja Alister McRae 13. (Juha Kankkunen keskeytys)
2002: Armin Schwarz 13. ja Freddy Loix 9. (Juha Kankkunen keskeytys)
2003: Armin Schwarz 12. ja Freddy Loix 10. (Jussi Välimäki keskeytys)
2014: Thierry Neuville keskeytys ja Juho Hänninen 6.
2015: Thierry Neuville 4. ja Dani Sordo 11.
2016: Thierry Neuville 4. ja Hayden Paddon 5.
2017: Hayden Paddon keskeytys, Thierry Neuville 6. ja Dani Sordo 9.

Toimittaja: Miika Wuorela

Kuvat: Hyundai Motorsport