Close

Suomeen ensimmäinen Hyundai i20 R5

Suomalainen yksityisteam, Rallybaron Oy on tilannut itselleen Pohjoismaiden ensimmäisen uuden sukupolven Hyundai i20 R5 -ralliauton. Uutuus tullaan näkemään kevään lopulla Rallin SM-sarjan pikataipaleilla.

Suomeen tulossa Pohjoismaiden ensimmäinen Hyundai i20 R5

i20_r5

Hyundai Motorsport perusti vuoden 2015 lopulla asiakasohjelman, kehittääkseen viisiovisen Hyundai i20 –mallin pohjalle pelkästään yksityiskuljettajille tarkoitetun ralliauton.

Hyundai Motorsportin WRC-tiimin yhteyteen Saksan Alzenauhun syntyi italialaisen Andrea Adamon johdolla uusi Hyundai Motorsport Customer Racing, joka esitteli upouuden R5-luokituksen omaavan rallitykkinsä viime kesänä Ypresin EM-rallin yhteydessä Belgiassa.

Hyundai i20 R5:n virallinen luokitus astui voimaan lokakuun alussa ja auton ensimmäinen tulikaste oli Korsikan MM-rallin yhteydessä. Tiimin päävastuullisena testaajana on toiminut hollantilaiskuljettaja Kevin Abbring, joka on myös vieraillut muutaman kerran tämän kauden aikana Hyundai Shell World Rally Teamin väreissä Hyundai i20 WRC:n ratin takana.

Tähän mennessä Hyundai Motorsport Customer Racing on luovuttanut asiakkailleen viisi Hyundai i20 R5 –ralliautoa ja lisää autoja tullaan luovuttamaan vielä vuoden loppuun mennessä useille asiakkaille ympäri maailmaa.

Suomeen Pohjoismaiden ensimmäinen Hyundain tehdasvalmisteinen ralliauto

Suomalainen yksityisteam, Rallybaron Oy on tilannut itselleen Pohjoismaiden ensimmäisen uuden sukupolven Hyundai i20 R5 -ralliauton. Uutuus tullaan näkemään kevään lopulla Rallin SM-sarjan pikataipaleilla.

Rallybaron Oy:n toiminnasta vastaava johtaja Antti Leinonen kommentoi: “Olen siirtynyt täysipäiväisesti Netbaronin johdosta sen tytäryhtiön Rallybaron Oy:n ralliautojen vuokraus-liiketoiminnasta vastaavaksi johtajaksi tulevien merkittävien kalustohankintojen myötä. Meillä on myös optio toisen auton ostosta ja päätös sen lopullisesta hankinnasta tullaan tekemään ensi vuoden alussa. Tulevaisuudessa meidän tarkoitus on tehdä pitkäjänteistä pohjatyötä erityisesti nuorten kuljettajalupausten parissa, ja uskon näiden panostusten palkitsevan tulevaisuudessa useilla Suomen mestaruuksilla.”

Rallybaron tiimi saavutti kaudella 2016 SM4-luokan Suomen mestaruuden ja 2. sijan tiimimestaruudessa.

Hyundai Motor Finland mukana Rallybaronin taustalla kaudella 2017

Suomalaiset maahantuojan avulla toimivat rallitiimit ovat vuosien varrella olleet vahvasti mukana ralliautojen ja niiden varaosien välittämisessä asiakkailleen.

Hyundai Motor Finlandin PR & Viestintäpäällikkö Sami Takaneva kommentoi: Hyundai on elänyt muutaman viime vuoden ajan vahvaa tulemista ralliautoilun huipulle. Tehtaan keväällä julkaiseman strategian mukaisesti tulemme olemaan Rallin MM-sarjassa usean vuoden ajan. Samalla voimme laajentaa maahantuojana omaa tekemistämme paikallisissa sarjoissa uuden R5-projektin myötä. Lisääntyvä läsnäolomme Rallin SM-sarjassa antaa meille myös hyvät eväät esitellä Suomen markkinoille uuden i30-malliston ja varsinkin auton N-version.

Olemme saaneet tämän vuoden aikana useita yhteydenottoja tunnetuilta suomalaisilta rallinimiltä ja on ollut todella hienoa nähdä, että merkin tulo R5-luokkaan on saanut paljon positiivista julkisuutta sekä Suomessa että Baltian markkinoilla.

Ilokseni voimme nyt julkaista yhteistyösopimuksen tulevaisuuden nuorten suomalais-kuljettajien taustavaikuttajiin kuuluvan Rallybaron Oy:n kanssa. Sopimuksemme mukaisesti tulemme näkymään tiimin taustalla ensi kaudella Rallin SM-sarjan kilpailujen yhteydessä.”

Hyundai i20 R5

Auto perustuu samalle viisioviselle i20-mallin pohjalle kuin tällä kaudella käytössä oleva i20 WRC. Auto eroaa kuitenkin R5-luokituksen mukaisesti mm. erilaisen aerodynamiikka-pakettinsa osalta. Takalokasuojat, etu- ja takapuskurit sekä pienempi takailmanohjain ovat merkittävimmät ulkoiset eroavaisuudet Hyundai i20 R5:n ja i20 WRC:n välillä. i20 R5:n sydämenä on samanlainen 1.6 litrainen suorasuihkutus turbomoottori kuin i20 WRC:ssä, mutta 32 mm kuristimella sen tehoa on rajoitettu, ja hevosvoimia on noin 15% i20 WRC-mallia vähemmän. Vaikka i20 R5 on rakennettu alusta alkaen kilpa-autoksi, se painaa kuitenkin noin 30 kg enemmän kuin esikuvansa i20 WRC. Hyundai i20 R5 -autolla voi osallistua rallin MM-sarjan (WRC2-luokka) lisäksi myös alueellisiin (esim. ERC-sarja) sekä kansallisiin ralleihin (esim. Rallin SM-sarja).

Tekniset tiedot Hyundai i20 R5: Pipo Moteursin virittämä, 1.6 litrainen ja 4-sylinterinen suorasuihkutus turbomoottori / teho 285 hv / vääntö 420 Nm / 5-vaihteinen Ricardon sekventaalivaihteisto / kiinteä neliveto / mekaanisesti lukittavat etu- ja takatasauspyörästöt / alusta – jousitus, edessä ja takana McPherson-joustintuet / italialaisvalmisteiset Extremen säädettävät iskunvaimentimet / edessä ja takana jäähdytetyt levyjarrut, levyn halkaisija soralla 300 mm, asfaltilla 355 mm / nelimäntäiset jarrusylinterit / Winmaxin jarrupalat / minimipaino 1230 kg (1390 kg kuljettajien kanssa) / vanteet soralla 7×15”, asfaltilla 8×18”