Close

Tucson kevythybridi taittaa taivalta turvallisesti

Kangasalalaispariskunta Hannu Salon ja Hanna Saikku-Salon pihassa komeilee Hyundai Tucson kevythybridi, jonka varustelussa ei ole tingitty. Turvallisuus, neliveto, miellyttävä ajokokemus ja ulkonäkö vetosivat.

Enää ei tarvitse aprikoida, pääseekö kotipihan mäkeä ylös.

”Oli tärkeää, että auto on neliveto. Pihasta on sen verran jyrkkä harjurinne, että varsinkin viime talvena olisi voinut jäädä ajot ajamatta. Nelivetoisen auton lisäksi nastarenkaat ovat olleet tarpeelliset”, kertoo Hannu Salo.

Hanna Saikku-Salo komppaa: puoliso on kuulemma puhunut nelivedosta viimeiset kaksi vuotta. Haave toteutui vajaa vuosi sitten, kun yrittäjäpariskunta hankki tuliterän Tucsonin.

”Hannu on tarkka: hän tutki kaikki vaihtoehdot ja varustelut etukäteen, jotta auto olisi juuri meille sopiva. Ulkonäkökin merkitsi paljon.”

Hannu myöntää, että nähdessään kuvan uudesta Tucsonista, hän ihastui ensisilmäyksellä.

”Ulkonäkö on tosi magee! Etuvaloina olevat leditkin ovat hienot.”

Uuden Tucsonin kaupat tehtiin Metroautossa

Salot päätyivät hankkimaan uuden Hyundain viime kesänä. Edellisessä autossa, manuaalivaihteisessa Konassa ei ollut mitään moitittavaa, ainoastaan tavaratilan pienuus mietitytti.

”Käymme kerran vuodessa hiihtämässä pohjoisessa, eikä Konan kyytiin mahtunut kaikkia reissussa tarvittavia varusteita. Piti lähteä toisella autolla liikkeelle”, kertoo Hannu.

Perheeseen kuuluu vielä kolmaskin menopeli, kesäauto, joka viettää talvet tallissa Tampereella.

Autokaupoille lähdettiin tuttuun Metroautoon, josta myös aikaisempia autoja on hankittu. Myyjäkin oli tuttu: Jussi Marjamäen kanssa kauppoja oli tehty ennenkin.

”Jussi on luotettava, asiallinen ja realistinen, eikä koskaan tyrkytä. Olen saanut hänelle muutaman uuden asiakkaankin.”

Marjamäki puolestaan kehuu Salojen valintaa. Hänen mukaansa iso Tucson-maasturi on markkinoiden upeimpia autoja, jossa on kaikki hienoudet.

”Tucson on mennyt hyvin kaupaksi, sillä se sopii kaikenlaisille ihmisille ja perheille. Muihinkin merkkeihin tottuneet ovat valinneet Tucsonin.”

Marjamäki pääsi samalla kertaa myymään toisenkin auton: mukana ollut Salojen tytär päätyi hankkimaan Hyundai i20:n.

”Sekin on hyvä auto ajaa ja tyylikkään näköinen. Se on myös luotettava, eikä vikoja löydy. Sopivankokoista i20-mallia on mennyt nelihenkisille perheillekin.”Hanna Saikku-Salo, Hannu Salo ja tytär uusien autojensa kanssa.

Kevythybridillä pienempiä päästöjä

Uudessa autossa oli paljon koukuttavia elementtejä, eikä viiden vuoden takuu ollut niistä vähäpätöisin. Manuaalivaihteinen Kona vaihtui automaattivaihteiseen Tucsoniin.

”En ollut aikaisemmin ajanut automaatilla, mutta kun sen oppi, ajaminen tuntui hyvältä. Sekin miellyttää, että auto on korkeampi: tällainen pieni ihminenkin näkee hyvin ulos, eikä takapuolikaan viistä maata”, toteaa Hanna.

Tucson on kevythybridi, joka latailee ajaessa pientä akkua. Vaikka se vaikuttaa vain vähän polttoaineen kulutukseen, niin ainakin se vähentää ajon aikaisia päästöjä.

”Tekniikan pitäisi vielä kehittyä, latauksen nopeutua ja latauspisteiden yleistyä, jotta hankkisin sähkö- tai ladattavan hybridiauton. Vähäpäästöinen bensa-auto sopii Suomen teille.”

Hannu pitää Tucsonia tehokkaana autona, joka kiihtyy hyvin ja jossa hevosvoimia riittää. Polttoaineen kulutuskin on maltillinen.

Tucsonilla tyylikkyyttä ja miellyttävää ajoa

”Siinä on kaikki varusteet sekä lasikatto, nahkapenkit ja ilmastointi. Penkkejä ei tarvitse säädellä, kun niiden sopivuus molemmille on taltioitu auton tietokoneen muistiin. Lisäksi tuntuu, että auto ajaa ja jarruttaa tiukoissa paikoissa melkeinpä itsekseen. Kun pistää vilkun päälle, kamera näyttää katvealueen. Parkkeeraaminen on helppoa, itse asiassa kaikki on helppoa.”

Ainoastaan kaistavahdin Hannu nappaa talvella pois käytöstä. Tiemerkintöjä tutkaileva kaistavahti saattaa lukea myös jääpintoja kaistoiksi, mikä voi saada auton hakemaan ajolinjaa.

Salojen mukaan autoilussa tärkeintä on turvallisuus. Heti kakkosena tulee miellyttävä ajokokemus. Auton väristä pariskunta kävi lyhyen keskustelun.

”Edelliset autot ovat olleet valkoisia, ja Hanna halusi säilyttää saman linjan. Tutkin nettiä myöten kaikkia mahdollisia värejä, ja päädyimme grafiitinharmaaseen. Siinä ei lika näy, ja jälleenmyyntiarvo on parempi.”

”On se hyvännäköinen”, vakuuttaa Hanna.

Hanna Saikku-Salo ja Hannu Salo Tucsonissa

Autolla töihin, reissuun ja jääkiekkoa katsomaan

Salot ovat asuneet jo vuosikymmeniä Kangasalla. Kauniissa pitäjässä on helppo viihtyä: luonto ja palvelut ovat lähellä, kulkuyhteydet ovat hyvät suuntaan jos toiseen.

Autoa käytetään lähinnä työmatkoihin ja kauppareissuihin. Optikko Hanna ja kultaseppä Hannu huristavat samalla kyydillä aamulla töihin. Hannun mukaan polttoaineen hinta ei houkuttele huviajoihin, vaikka pariskunta liikkuukin paljon, kuten talvella pohjoiseen ja kesällä Nauvoon. Lähikaupunkiin Tampereellekin pääsee huonosti julkisilla.

”Ilveksen pelejä on hienoa seurata uudessa hallissa Nokia Arenalla. Ilveksen katsomo on uskomaton, sen perusteella nuorin tyttäristäkin päätyi kannattamaan Ilvestä.”

Koska ruuhkien välttämiseksi autolla ei suositella ajettavan perille asti pelejä katsomaan, Tampereella on tehty kädenojennus: peliin ostetulla lipulla pääsee nysseen ja rasseen ilmaiseksi. Tucson odottaa Ilves-faneja bussi- tai ratikkareittien lähistöllä.