Close

Rallitiimin huolto yltää uskomattomiin suorituksiin MM-rallin osakilpailuissa

Rallin MM-sarjassa huoltoaika on kaikille sama. Mitä sen jälkeen tapahtuu kunkin tiimin pilttuussa, on enemmän tai vähemmän salaisuus. Yksityiskuljettajat joutuvat pakon edessä tyytymään tuulilasin puhdistamiseen ja mutterien kiristämiseen, kun taas tehdastiimissä auton alle vaihdetaan osia ihan varmuuden vuoksikin.

Rallihuolloissa pisimmillään huolto kestää vain 45 minuuttia, ja kun ottaa huomioon, mitä siinä ajassa autoon voi vaihtaa, on suoritus joka kerta hatunnoston arvoinen.

Ammattitiimien ”työkalupakista” löytyy vastaus lähes kaikkeen mahdolliseen. Kolmella autolla kilpaileva tiimi rahtaa jokaiseen osakilpailuun osia niin paljon, että niitä riittää vaihdettavaksi vähintään kerran päivässä jokaiseen autoon. Korinosissa se tarkoittaa lukuisia etu- ja takapuskureita, kun taas moottorin osat ovat hyvin rajoitettuja, samoin kuin vaihdelaatikot.

Kyseisellä säännöllä kansainvälinen autoliitto FIA on paitsi halunnut ajaa tehdastiimien kustannuksia alas, myös kaventaa kuilua yksityistiimeihin. Paraskaan yksityistiimi ei voi kuluttaa sellaista määrää varaosia ja erilaisia jousitusvaihtoehtoja kuin mihin tehdastiimin rahkeet riittävät. Kyse on yksinkertaisesti kustannuksista. Rahalla kyllä saa, mutta joku tolkku pitää olla kisabudjeteissakin.

Nykyisellään WRC-autolla kilpailevia yksityiskuljettajia on kuitenkin erittäin vähän. Käytännössä heitä on Turkin MM-rallissa vain yksi, sillä 12 tehdasauton lisäksi ainoastaan Yazeed Al-Rajhi on liikkeellä yksityisrahoitteisella WRC-autolla, eikä hänkään rehellisyyden nimissä taistele millään muotoa kärkikuljettajia vastaan, vaan kiertää elämyksiä lajista ammentaen reitin läpi.

Mutta vuokraustoimintaa toki löytyy. Nykyisellään lähes kaikki kilpailijat ovat tyytyneet reilusti R5-autojen vuokraamiseen, jolloin hintatasokin on varsin erilainen.

Merkkikohtaisia eroja ei tällä puolen juuri ole. Teoriassakin uuden sukupolven WRC-auton saa vuokralle vain M-Sportilta, mutta R5-autoja toimittaa tämän lisäksi Hyundai ja Citroën, jotka ovat jo useamman vuoden panostaneet tälle puolen. Hekään eivät kuitenkaan edusta kategorian valtamerkkejä, joihin kuuluu yksinomaan R5-autolla kilpailemiseen panostava Skoda, M-Sportin Fordit sekä pian myös Volkswagen, joka palaa rallipoluille asiakastoiminnan merkeissä.

Oli kyse sitten WRC-autosta tai R5-autosta, asiakas valitsee haluamansa paketin, johon kuuluu ralli kyseisellä autolla ja tietty määrä varaosia. Testaaminen maksaa yhtä paljon kuin kilpaileminen, joten varsin usein heti tässä kohdassa yksityiset antavat tasoitusta. Varaa vuokratun auton sielunelämään tutustumiseen on valitettavan vähän. Usein asiakas joutuu maksamaan myös käyttämättömistä varaosista ja renkaista. Siitä huolimatta yksityisvoimin kamppailevan tiimi ei koskaan saa ykköstason palvelua, jollaiseksi luetaan tehdastiimin palvelut, joissa rahaa ei säästetä.

Sääntöjen puitteissa renkaiden määrät ovat samat kaikille, mutta laaduissa on eroja. Parhaimmat ”kiekot” on säästetty aina tiimikuskien alle. Muuta kulutusosaa katsotaan sitten hinnasto toisessa ja jakoavain toisessa kädessä. Yksittäisten komponenttien arvo nousee helposti useisiin tuhansiin. Pelkästään yksi iskunvaimennin-jousi –yhdistelmä on arvoltaan viisinumeroisen summan, ja yleensä kertaheitolla alle vaihtuu kaikki neljä.

Periaatteessa erot yksityiskuljettajien ja tehdastiimien välille muodostuvat pienistä asioista, jotka kertautuvat jokaisessa huollossa. Kaikki maksaa, ja jostain on yksityisten aina säästettävä, mutta toisaalta tallipäälliköt huomaavat yksityiskuljettajien ponnistelut, sillä kyseisen ”handikappi” on hyvin myös johtoportaan tiedossa.

Toimittaja: Miika Wuorela

Kuvat: Hyundai Motor Finland