Close

Koulutuksen merkitys korostuu merkkihuollossa

Teknologinen kehitys on tuonut markkinoille entistä edistyksellisempiä autoja. Niitä huoltavien mekaanikkojen ammattitaidon on oltava jatkuvasti ajan tasalla. Viime vuosina markkinoille ovat rantautuneet vahvasti hybridi- ja sähköautot, joiden huoltotöihin kohdistuu myös lainsäädännöllisiä osaamisvaatimuksia.

Hyundain mekaanikkoja, varaosamyyjiä ja työnjohtoa kouluttava Kainuun ammattiopiston Markku Suonpää on todistanut aitiopaikalta autojen valtavaa teknistä kehitystä. Viime vuosina markkinoille ovat rantautuneet vahvasti hybridi- ja sähköautot, joiden huoltotöihin kohdistuu myös lainsäädännöllisiä osaamisvaatimuksia.

”Sähköautojen huoltaminen edellyttää, että mekaanikko on suorittanut tarvittavat turvallisuuskoulutukset. Toki tietotaitoa pitää olla muutenkin paljon, sillä nykyautot ovat aika lailla erilaisia kuin kymmenen vuotta sitten”, kertoo Suonpää. Työn lisäksi Suonpäällä on Hyundaihin jo neljän auton mittainen henkilökohtainen suhde. Tästä yhteydestä ei ole haittaa, sillä kouluttajan saappaissa seistessään hänen on hallittava kulloinkin käsillä oleva tekniikka mahdollisimman hyvin.

Käytännönläheistä koulutusta helpottavat Hyundain maahantuonnin toimittamat Kona Electric ja i30 Fastback, jotka toimivat Kainuun ammattiopistolla Hyundai-mekaanikkokoulutuksen opetusautoina. ”Koulutuksella ja kouluttautumisella on suuri merkitys merkkihuollolle. Homma lähtee siitä, että asiakasta palvellaan hyvin ja auto tulee kerralla kuntoon. Sitä varten hyppysissä pitää olla teknistä asiantuntemusta, mutta myös ymmärrys asiakaspalvelun merkityksestä”, Suonpää pohtii.

Syvällinen osaaminen tarkoittaa parempaa palvelua

Autosalvalla työskentelevä Juho Merto on osallistunut Kainuun ammattiopiston järjestämiin Hyundain merkki- ja mallikoulutuksiin lähes parikymmentä kertaa. Jatkuva oman osaamisen kehittäminen on ollut ammattitaitoisen mekaanikon ohjenuorana jo työharjoitteluajoista lähtien. ”Tulin Autosalpaan noin kolme vuotta sitten. Sanoin heti, että haluan merkkikoulutukseen. Ajan hermolla pysyminen motivoi omassa työssä ja auttaa palvelemaan asiakkaita entistä paremmin. Moniin heidän kysymyksiinsä pystyy vastaamaan vain, jos tuntee kyseistä automerkkiä ja -mallia hieman syvällisemmin”, toteaa Merto.

Kovaksi penkkiurheilijaksi ja salibandyn harrastajaksi tunnustautuva Merto luonnehtii itseään haastavaksi kurssilaiseksi, jolta kysymykset eivät lopu kesken. Suonpään mielestä tiedonjano on kuitenkin hyvän mekaanikon luonteenpiirre. ”Juho on tullut koulutusten myötä tutuksi. Hän on kaikin puolin positiivinen ja ulospäin suuntautunut mekaanikko, joka aktivoi muita osallistujia ja toimii suunnannäyttäjänä koko porukalle. Tästä aktiivisuudesta hyötyvät loppujen lopuksi myös Hyundain merkkihuollon asiakkaat”, ylistää Suonpää.