Rallin MM-sarjassa viiletetään armotonta kyytiä läpi vuoden. Kausi alkaa kahdella viileässä ilmanalassa ajettavalla rallilla, mutta sen jälkeen toppatakki hylätään pysyvästi. Vaan millaisia eroja tiimien näkökulmasta on talvi- ja kesäralleilla?

Monacosta Meksikoon ja Sardiniasta Suomeen

Rallin MM-sarja vilisee paikannimiä, jotka tarkoittavat rumbaan osallistuvilta tiimeiltä ja kuljettajilta sopeutumista kaikkiin mahdollisiin olosuhteisiin.

Insinööreille talvirallit luovat mahdollisuuden irrottaa autosta maksimimäärän hevosvoimia. Kylmä pakkasilma on turbomoottorille herkkua, joten esimerkiksi helmikuun Ruotsin MM-rallissa jokaisessa WRC-autossa on melko lailla maksimäärä tehoa, joka sääntöjen puitteissa vain on mahdollista saada.

Pitoa ei varsinaisesti tarvitse miettiä, sillä Ruotsissa käytössä olevissa piikkirenkaissa on jokaisessa noin 400 nastaa, seitsemän millimetrin ulkonemalla, jolloin auto pureutuu varmuudella tiehen kuin kuuma veitsi voihin. Ihanteellisissa olosuhteissa vauhdit nousevat huippuunsa, sillä renkaiden pito talvella on kovempi kuin kesällä. Kaiken lisäksi lumipenkat ovat turvaamassa yritteliään kuljettajan matkaa, eikä runsaslumisena talvena ole kovin helppo poistua tieltä.

Aika ajoin on myös spekuloitu, millaisen vastaanoton rallit saisivat, jos Ruotsissa ajettaisiin kesällä ja Jyväskylässä talvella. Ruotsin osalta asiaa on helppo makustella, sillä viimeksi vuonna 2016 rallissa ei ollut lunta juuri nimeksikään, mikä vaikutti myös nopeuksien nousuun. Ilman penkkoja Ruotsissa voi oikoa mutkia reilusti, joten vaikutus näkyi heti koko kisan keskinopeudessa, joka pompsahti edellisvuoden 105 km/h keskinopeudesta lukemaan 113 km/h reitin säilyessä käytännössä samana.

Kesäkeliin vaihdetaan heti maaliskuun Meksikon osakilpailussa. Mitään suurempaa vastakohtaa ei voisi kuvitellakaan, kuin 50-60 celsiuksen lämpötilaeron kahden rallin välillä. Kuumuuden lisäksi Meksikossa autoja ahdistaa vähäinen happitaso, sillä parhaimmillaan reitti kiipeää yli 2500 metrin korkeuteen.

Kaikkia soraralleja yhdistää ainakin joissain määrin tien puhdistuminen. Sama ilmiö nähtäneen jälleen myös Ruotsissa, mikäli irtolunta on yhtään pinnassa perjantain erikoiskokeilla. Tuolloin edes maailmanmestarin ranteilla ei voi paikata tien puhdistamisesta kertyviä sekunteja, kuten Sébastien Ogier sai havaita viime vuonna jäätyään kisan kymmenenneksi.

Soraralleissa ainut pelastus voi olla sade, joka kääntäisi asiat päälaelleen – mikäli vettä tulee tarpeeksi. Tuolloin tien pinta rikkoontuu ja liukastuu auto toisensa jälkeen.

Asfaltilla talvella (Monte Carlo) ja kesällä (Korsika, Saksa ja Katalonia) erot ovat kutakuinkin sorarallien kaltaisia. Talvella lunta reitillä on harvemmin niin paljon, että puhdistumista tapahtuisi. Sen sijaan kesäkelillä, ralleissa, joissa oiotaan mutkia rajusti, nousee lika takaa tulevien hidasteeksi. Jo pieni määrä hiekanjyviä on eri asia kuin puhtaalla asfaltilla renkaan vinguttaminen.

Kaiken kaikkiaan sarjan osakilpailuista voi todeta yhden asian kattavasti: koskaan olosuhteista ei saada yhdenmukaisia kaikille kilpailijoille. Valitettavasti, välillä kärsijän roolissa ovat myös sarjan kärkiautot, mikä harvemmin miellyttää MM-tittelistä ajavia kuljettajia.

Toimittaja: Miika Wuorela

Kuvat: Hyundai Motorsport