Close

Iloinen automatka koko perheelle Santa Fellä

Tie auki taivasta myöden, hyvää musiikkia, laulua, pelejä ja kisailua – kuka näkee ensimmäisenä 10 punaista autoa? Automatkasta voi tehdä enemmän kuin pelkän siirtymän, oli kilometrejä nieltävänä sitten kymmenen tai tuhat. Etukäteen suunnitteleminen auttaa onnistumisessa.

Pakkaa ajatuksella

Santa Fe tarjoaa hulppeasti tavaratilaa, mutta pakkaaminen kannattaa silti hoitaa harkiten. Tarvitsetko mukaan kahdeksat kengät ja kumisaappaat, vai riittäisikö yhdet kengät poluille ja toiset kaupunkiin? Ota mukaan vaatteita, joita yhdistelemällä pärjäät erilaisissa keleissä ja tilanteissa. Myös matkakohteen sääennuste kannattaa huomioida.

Jos matkasuunnitelmiin kuuluu autoilun lisäksi pyöräilyä tai muuta tekemistä, jonka varusteet vaativat enemmän tilaa tai tuovat takakonttiin kuraa, löydät juuri Santa Fehen sopivat taakkatelineet lisätarvikkeineen ja kuramaton tavaratilaan Hyundai-liikkeestäsi.

Viisi vinkkiä auton turvalliseen pakkaamiseen

  • Sijoita raskaat esineet tavaratilan etuosaan pohjalle ja lähelle takapenkin selkänojaa, niin ne eivät pääse liikkumaan kovassakaan jarrutuksessa. Mahdollisuuksien mukaan tavarat voi kiinnittää sidontaliinoilla tai turvavöillä.
  • Varoituskolmio kannattaa säilyttää sellaisessa paikassa, josta sen tarvittaessa saa nopeasti käyttöön purkamatta kaikkia muita tavaroita.
  • Pidä hattuhylly tyhjänä. Jos et pidä, sijoita sinne vain kevyitä ja pehmeitä tavaroita, kuten hattuja, pipoja tai hanskoja.
  • Huolehdi sekä tavaratilan että matkustamon puolella siitä, ettei autossa ole irtotavaraa. Ne voivat äkkijarrutuksessa tai onnettomuustilanteessa lentää ja aiheuttaa vahinkoa. Erityisen vaarallisia ovat raskaat, kovat ja terävät esineet. Pyörivät esineet voivat aiheuttaa vaaratilanteita, jos ne kulkeutuvat auton polkimien alle.
  • Taakkatelinettä käytettäessä tulee huomioida auton suurin sallittu kattokuorma. Kuorma vaikuttaa ajettavuuteen ja hallittavuuteen esimerkiksi väistötilanteissa. Muista myös, että polkupyörä lisää auton korkeutta merkittävästi.
Santa Fe pysäköity alppitalon seinustalle.

Mukavaa ja turvallista matkantekoa

Automaattinen, kaksivyöhykkeinen ilmastointi pitää huolen siitä, ettei auton matkustamossa ole tukalaa helteelläkään. Kuljettajan valtaistuimella on hyvä olla: tila ei lopu kesken, istuimen säädöt ovat monipuoliset ja kaikki hallintalaitteet ovat käden ulottuvilla. Matkustajat puolestaan viihtyvät hekin, sillä tilaa on mukavasti. Korkealaatuinen viimeistely ja varustelu miellyttävät kaikkia autossa olijoita.

Santa Fessä on vakiovarusteena lukuisa määrä liikenneturvallisuutta lisääviä järjestelmiä, kuten mukautuva vakionopeudensäädin, kaistallapysymisavustin ja törmäyksen välttämisavustin, jotka avustavat kuljettajaa matkan aikana. Santa Fe tarjoaa premiumia paitsi arjen luksuksena, myös turvallisuutena.

Santa Fen takapenkillä istuvalle lapselle laitetaan turvavyötä kiinni.

Jos suuntana on pohjoinen tai tosi pohjoinen, voi vastaan tulla kesälläkin jopa lunta. Santa Fen HTRAC –nelivetojärjestelmä ja neljä eri ajotilaa varmistavat, ettei eteneminen pysähdy tiukemmissakaan olosuhteissa.

Santa Fe Plug-in hybrid on ladattava hybridi, joka on nelivetoinen ja kulkee bensalla ja sähköllä. Auton ajoakun voi ladata sähköauton latausasemalla, ja lisäksi auto lataa akkua hybridin tapaan ajaessa. Nelivetojärjestelmä on käytettävissä ajoakun varaustilasta riippumatta.

Matkaa jäljellä?

Olemme koonneet ehdotuksia ajanvietteeksi automatkoille – poimi vinkit hyötykäyttöön!

Tekemistä automatkalle >>