Close

Hyundain Teemu Suninen testeistä tositoimiin

WRC2-luokan MM-sarjassa Hyundai i20 N Rally2:lla kilpailevat Teemu Suninen ja Mikko Markkula ajavat torstaina alkavassa Viron MM-rallissa tallinsa RedGrey Teamin kotikentällä.

Kaksikon edellisestä MM-osakilpailusta Sardiniassa on kulunut aikaa reilut kuukausi, mutta kyseisen ajanjakson aikana Suniselle on kertynyt ajotehtäviä kehitystestien muodossa runsaasti.

– Kun WRC-tallit kävivät kilpailemassa Safarirallissa Keniassa, me ajoimme kehitystestiä Virossa ja Suomessa. Antoisa kokemus. Oli kiva päästä testaamaan ihan kunnolla ja ajan kanssa. Testitiet molemmissa maissa olivat hyvät. Sain paljon tietoa siitä, minkälaisella autolla ajan ja miten se erilaisiin säätöihin reagoi, Suninen kertoo.

– Testien tärkein tulos oli löytää itselleni se säätöikkuna, jonka puitteissa toimin. Olen tyytyväinen autoomme. Kehityskohteita totta kai löytyi niin jokaisessa ralliautossa. Otimme askeleita eteenpäin ja se on aina hyvä asia, Suninen muistuttaa.

Hyundain virallista kilpailutoimintaa WRC2-luokassa hoitaa Virossa toimiva ja Ott Tänakin osaomistama RedGrey Team. Rallin maailmanmestari osallistui henkilökohtaisesti Virossa ajettuihin testeihin.

– Sain Tänakin ajamisesta omalle työlleni tukea. Näimme, että haluamme ajaa ralliautoa hyvin samanlaisilla lukkojen ja jousituksen asetuksilla. Se kehityssuunta, johon olen automme kehitystyötä vienyt, lajin maailmanmestari oli asioista kanssani samaa mieltä.

Suninen kertoo, että Viron ja Suomen kovavauhtisissa MM-ralleissa auton säätöjen ohella myös moottorin suorituskyky ratkaisee.

– Nopeissa ralleissa ajetaan paljon osuuksia sata prosenttisesti kaasu pohjassa ja aikaa siihen kuluu erikoiskokeilla paljon. Kaasu pohjassa ajettaessa moottorin suorituskyky merkitsee etenkin WRC2-luokan autoissa paljon. Jokainen hevosvoima on tärkeä. Uskon, että meillä on kauden kahteen seuraavaan MM-ralliin hyvä moottori.

Suninen ja Markkula hyppäävät Hyundai R5 -ralliautolla Sardiniassa

Suninen povaa Viron MM-rallissa WRC2-luokan voittotaistelusta kovaa.

– WRC2-luokassa on hyvä taso. Fiilis on luottavainen ja olen sinut autoni kanssa. Voittaminen ei ole koskaan helppoa. Auton ja kuljettajan pitää toimia hyvin yhteen ja virheitä tulee välttää. Saamme varmasti taistella kovaa voitosta, mutta sitä lähdetään rohkeasti tavoittelemaan, Suninen summaa.