Close

Autolla Ahvenanmaan kesään

Suomen eteläisin Hyundai-piste, Zebrabil palvelee autokansaa Maarianhaminan kupeessa. Keskeinen sijainti tarjoilee autopalvelut kätevästi myös saariston kesävieraille.

Ahvenanmaan saaristo on oiva lomakohde autoilijalle. Manner-Ahvenanmaalla nähtävyydet ovat noin 50 km säteellä toisistaan ja matkat taittuvat nopeasti. Lautat ympäröiviin saariin kulkevat tiuhaan. Osaan lautoista kannattaa varata autopaikat etukäteen.

Saaren autopalvelut hoituvat myös sujuvasti. Hyundai-piste Zebrabil tarjoaa neuvoa ja apua vuoden ympäri. Ahvenanmaalaiset tuntevat Zebrabilin jo parinkymmenen vuoden takaa. Isä-Bjarnen jäätyä eläkkeelle, Simon Holmström on jatkanut isänsä perustaman autoliikkeen ohjaksissa. Zebrabil on toiminut Hyundai-pisteenä yrityksen alkuvuosista lähtien.

”Aloitimme jälleenmyynnin vuonna 2001, kun ensimmäiset Hyundai-autot tulivat Suomeen. Siitä saakka olemme toimineet myös varaosapisteenä ja myöhemmin merkkikorjaamona. Tiimissämme työskentelee seitsemän rautaista ammattilaista”, Holmström kertoo.

Kestävää autoilua

Zebrabiliä voidaan suosiolla sanoa ekologiseksi autoliikkeeksi. Kolmasosa sähköstä tuotetaan omilla aurinkopaneeleilla ja myös loput tarvittavasta sähköstä on ympäristösertifioitua.

”Meille ekologisuus on yksi keskeisistä arvoistamme. Tavoitteenamme on, että kaikki ahvenanmaalaiset autot kulkevat uusiutuvalla sähköllä ja ilman hiilidioksidipäästöjä vuonna 2050”, Holmström kuvailee.

Paikalliset ovat varsin kiinnostuneita eko- ja sähköautoista. Lyhyiden välimatkojen ansiosta sähköautot soveltuvat erityisen hyvin Ahvenanmaalle.

Holmström kertoo, että suhteessa väkilukuun uusia sähköautoja myydään Ahvenanmaalla noin neljä kertaa enemmän kuin Manner-Suomessa. Zebrabil kattaa näistä puolet. Saarilta löytyy 18 latauspistettä sähköautoille.

”Meidän latauspisteellä, Zebrabil-autotalon yhteydessä (Uppgårdsvägen 5), voi ladata sähköauton veloituksetta.”

Turvallinen autoloma

Kesällä automäärä kasvaa saariston teillä. Ahvenanmaalla kannattaa varoa peuroja, sillä niitä on saarilla yhtä paljon kuin asukkaita. Mahdollisten haavereiden sattuessa apu löytyy läheltä.

”Kolhun, kolarin tai liikennevahingon sattuessa vauriokorjaamomme palvelee pienissä ja suuremmissakin haavereissa, muun muassa tuulilasin tai lampun vaihdot hoituvat nopeasti. Meiltä löytyy auktorisoidun merkkikorjaamon koko tekninen varustelu sekä varaosat tarpeen mukaan. Kumppanimme kautta hoituu myös hinauspalvelu ja sijaisauto on saatavilla kolaroidun auton tilalle”, Simon Holmström kertoo.

Matkailijan Ahvenanmaa

Kesän turistikausi on Ahvenanmaalla vilkasta. Tarjolla on mökki- sekä hotellimajoituksia ja leirintäalueita eri puolella saaristoa. Jokamiehenoikeudet eivät ole samanlaiset Ahvenanmaalla kuin Manner-Suomessa. Kannattaa siis varmistaa maanomistajalta yöpymislupa ennen kuin pystyttää teltan luontoon.

Simon Holmström luettelee omat suosikkinähtävyytensä Ahvenanmaalla.

”Pohjoisessa kannattaa tutustua Havsviddeniin, jossa on upea vierasvenesatama, hotelli ja mahtavat näkymät merelle. Lännestä löytyy museonähtävää – Eckerön posti- ja tulliasema. Idässä sijaitsevat historialliset Bomarsundin linnoitukset ja siellä kannattaa piipahtaa myös Kastelholman linnaan sekä ulkoilmamuseo Jan Karlsgårdeniin, Simon Holmström vinkkaa.

Zebrabil
https://zebrabil.ax/

Ahvenanmaan nähtävyydet ja asuminen
https://www.visitaland.com/

Saaristolauttojen aikataulut ja autopaikan varaaminen etukäteen
https://www.alandstrafiken.ax/

Sähköautojen latauspisteet Ahvenanmaalla
https://www.uppladdning.nu/

Koonnut: Otavan toimitus
Kuvat: Kjell Söderlund

Artikkeli julkaistu 17.6.2019, päivitetty 27.7.2020